Meillä tänään kerhopäivä. Ja mies autoneen töissä.
Mainittakoon sitten tähän väliin,että olen itse kortiton ja asutaan sellaisella asuntoalueella,että on matkaa joka suuntaan.
No niin...eipä siis muuta kuin kolmikolle vaatteet niskaan, rattaat mukaan ja tossuja toisen eteen kerhoa kohden.
Vaikka kyllä varmaan kymmeneen kertaan aamulla mietin,että kannattaako lähteä. Nimittäin jo illalla minulle iski paha olo joka jatkui aamullakin ja jouduin oksentamaankin kun sängystä nousin =( heti ekana ajattelin,että nyt se liikkeellä oleva oksutauti siis rantautuu meillekin.
Kummasti kyllä olo helpotti tuohon oksuun ja päätin siis lähteä.
Puoli tuntia meiltä kestää kerholle joskus enemmänkin jos lapsia laiskottaa, tai äitiä =o)
Isompien jäädessä kerhoilemaan suunnattiin Naksuttimen kanssa kauppaan kun kaksi tuntia aikaa. Sitten isommat kerhosta pois ja kotiin tekemään ruokaa ja muiden kotitöidenkin kimppuun.
Nyt on sitten kaikilla masut täynnä ruokaa ja pikku mies on ollut unillaan nyt jo jonkin aikaa, isommilla lapsilla tuntuu leikit menevän yksiin tuolla huoneissaan ja äidillä kupillinen kahvia nenän edessä ja hyvä fiilis reippailusta.
Jännä mitenkä se aina onkin niin vaikeaa päästä liikkeelle,mutta sitten kun saa jutun päätökseen niin on vallan hyvä mieli ja läskitkin saaneet kyytiä =D
Minny
2 kommenttia:
Se on totta, kun vain aina saa lähdetty ulos niin on paljon parempi mieli, niin äidillä kuin lapsillakin :)
Oot kyllä tosi reipas!, tää ei jaksais millään! ;)
Miten minulla on tää sinun uusi blogi mennyt ihan ohi?!. Kaiken hässäkän keskellä varmaan, mutta kiva siis että olet täällä! :)
Lähetä kommentti