Eilen postin mukana tulla tupsahti oudon oloinen ruskea kuori jonka arvasinkin heti olevan salaiselta ystävältä. Kiireesti kuori auki ja sisältöä tutkimaan :o)
Tälläisiä sieltä löytyi
Piti kuvata tavarat kiireesti ennenkuin luovutin ne lapsille...Pikkuiselle cars-höpölle kirja, Papulle hyppynaru ja esikoiselle laskuvarjohyppääjä ja äidille namit =D
Kaikki olivat hyvinkin tyytyväisiä.
Kiitos osuvasta postista ja aurinkoisia päiviä sinunkin kevääseen!
Minny
torstai 30. huhtikuuta 2009
maanantai 27. huhtikuuta 2009
Tuntomerkkejä
Huomasin,että Pojan vaatteita blogin Helmi on laittanut minulle haasteen.
Käynpä sen kimppuun tässä nyt ennen lätkää :o)
1.Oikeasti omistan sellaisen tylsän maantien värisen hiuspehkon. Nyt olen kylläkin brunette joka on jo jonkin aikaa suunnitellut värjäävänsä hiukset taas kertaalleen punaruskeiksi. Pituudeltaan hiukseni yltää tuonne lapaluihin. Oli ne tuossa ristiselässikin asti viime vuonna eikä parturi meinannut niitä suostua katkaisemaan ollenkaan :o)
2.Silmäni ovat sininet. Niinkuin koko perheellämmekin.
3.Silmälasit sain 12vuotiaana ja ilman niitä en näkisi juuri ollenkaan =D
4.Olen 165cm ja painoa on aina ollut liikaa.
5.Kotona pukeudun useasti ihan johonkin t-paitaan sekä joko hameeseen taikka kotihousuihin. Villasukat on must.
Farkkuja jalassani ei kovinkaan usein näe.
6.Tykkään hameista ja käytänkin niitä ympäri vuoden.
7.Pidän ulkoilusta,mutta en erityisesti tykkää urheilla. Omaan tahtiini tykkään kyllä jumpata taikka kävellä,mutta ohjatusta liikunnasta en tykkää.
8.Koruja minulla on oikeastaan aina. Kihla- ja vihkisormus,kaulakoru sekä kaksi korvista per korva. Rakastan kalevala koruja!
9.Ennen meikkasin ihan päivittäin,mutta nykyään meikkailen aikas harvoin. Juhliin tietysti kyllä joka kerta ja joskus kun innostun niin ihan omaksi iloksenikin.
10.Ikää minulla on vielä hetkisen aikaa 28vuotta.
11.Minulla on 99% ainakin joku lapsista mukanani, useimmiten koko kolmikko. Yksi taikka kaksi rattaissa (riippuen siitä ollaanko kaksosten rattailla vai matkarattailla liikkeellä) ja sitten ainakin yksi kävelemässä.
12.Olen ammatiltani pukuompelija,mutta uuden ammatin opiskelu saattaapi olla ajankohtaista jossakin vaiheessa. Entisessäkään en pysty työskentelemään.
13.Kammoksun hammaslääkäriä,hämähäkkejä sekä ampiaisia...enkä pidä keltaisesta väristä ollenkaan.
14.Lempivärejä itselläni ovat musta sekä lila,mutta tykkään myös oranssista,turkoosista, ruskeasta, ja monista muistakin väreistä joita koitan lastenvaatteissa käyttääkin kun itse olen melko huono pukemaan värikästä päälleni.
15.Toisinaan olen kyllästynyt elämään täällä maalla kun tuttavat ja ystävät ovat kuka missäkin ympäri suomea,mutta toisinaan taas minua ei saisi täältä lähtemään mihinkään hälinään. On luontoakin niin kivasti lähellä eikä naapurit ihan seinässä kiinni :o)
16.Tykkään shoppailla lapsille. Yritän ostella sekä järjellä että tunteella,mutta toisinaan tuntuu se järjen ääni jäävän taka-alalle... Pyrin ostamaan lapsille aina seuraava kokoa,mutta toki ostan käyttövaatettakin jotka päätyvät suoraan kaappiin ja käyttöön. Käytettyä ostan paljon. Sekä kirpputoreilta,että huuto.netistäkin. Muutamalta tutultakin saan mailiini kuvia kun heillä on jäänyt pientä.
17.Piakkoin on kunut 17vuotta siitä kun olen viimeeksi laittanut suuhuni kanaa taikka lihaa.
18.Meillä asustelee 14vuotias kissa neiti.
19.Rakastan miestäni ja lapsiani enkä vaihtaisi päivääkään pois vaikka niitä huonoja päiviä toki mahtuu meillekin. Olen ollut nyt 5vuotta kotona.
20.Haluaisin vielä joskus jonakin päivänä (ainakin) yhden vauvan vielä. Kaikille olenkin jo asiasta sanonut. Tämä kolmikko on tullut niin pienen ajan sisällä,että itseni tuntien alan jossakin vaiheessa potea vauvakuumetta.
Vaikkakin viimeisin synnytykseni oli kuin kauhutarinasta eikä mikään mennyt niinkuin olisi pitänyt mennä.
Ilta on jo niin pitkällä etten käy ketään haastamaan kun suurinpiirtein kaikki tähän jo vastanneetkin. Jos et ole vielä vastannut niin vastaa toki =)
Minny
--poistuu lätkän pariin---

Joopa joo
Tää on niin tätä taas...
Lapsilla on tänään kerhossa naamiaiset/nyyttärit.
Esikoinen on spiderman ja Papusta tehtiin Ihaa.
Nyt vaan sitten niin,että neiti on torstaista lähtien ollut räkäinen ja yskäinen (voisi sanoa,että viime yönä hän ei juurikaan nukkunut kun niin kovasti vaan yskitti =( äiti yritti helpottaa oloa yskänlääkkeellä ja muutenkin,mutta reppana vaan yskii ja yskii. Kuumetta ei ole)
Soittelin sitten aikaa lääkäriin,mutta emme sitä saaneet. Liikkeellä on kuulemma sitkeätä yskää joka kestää 5-6viikkoa!
Siis miettikää mikä aika!!!!!!!!!
Mennäänkin nyt käymään hoitajan luona joka sitten kuuntelee keuhkot yms ja ohjaa sitten lääkäriin jos on tarvis.
Aika vaan mukavasti 9.20 kun ysiltä alkaa kerho.
Voitte varmasti kuvitella kuinka lohduttomasti tyttö itki kun menee naamiaiset sivu suun.
Ihaa pääsee sitten hoitajan jälkeen kerhoon jos vaan käy niinkuin ajattelin ettei siellä hoitajalla meillä pitkään mene.
Nyt kuitenkin tavaroita kasaan ja menoksi.

torstai 23. huhtikuuta 2009
Lindex,h&m sekä tutta sammakoita
Eilen hypättiin lasten kanssa kyytiin kun miekkonen suunnisti naapuri kaupunkiimme katsastamaan takapihallemme lamppuja.
Pitihän se minun sitten päästä lindex:llekin =D
Jotain sitten nappasin mukaan kun tuntui mukavasti olevan alessa kaikkea ihanaa (vaikkakaan suurimmasta osasta ei meille ollut enää kokoja)
Tänään sitten isompien lasten kerhoillessa pääsin sitten katsastamaan oman kaupungin ale tarjonnat,mutta juurikaan en löytöjä tehnyt kun ei jälleen koot sattuneet kohdalleen.
Tässä kuitenkin ne mitä löysin
Neitoselle tunika
Naksuttimelle velourhaalari sekä muutama Bamse pusero
Kovasti tuntuivat nuo paidat olevan pikku herran mieleen kun en meinannut saada otettua ollenkaan sellaista kuvaa jossa herra ei olisi itsekin mukana :o)

Näitä en ollutkaan missään vielä tavannut aikaisemmin.
Olen ahkera kirppisten kiertäjä ja usein jotain tarttuu tuomisiksi kotiinkin ja olenkin ajatellut tehdä postauksen noistakin ostoksistani kunhan vaan saan kaikki pestyä ja kuivaksikin.
Tuntuu vaan,että sitä pestävää tupsahtelee koko ajan vaan lisää niin en ole saanut bloggausta aikaiseksi niistä ;o)
Minny
tiistai 21. huhtikuuta 2009
Naksuttimen tuhoja....
Olen ollut jo muutamaankin otteeseen kirjoittamassa tästä,mutta aikaa ei ole juuri nyt viime päivinä ollut blogata.
Elikkäs silloin kun tuo salaisen ystävän rinkimme käynnistyi ajattelin yksi päivä,että vaikka olinkin oman ystäväni blogissa vieraillut ennenkin niin nyt sitten perehdyn siihen ihan kunnolla.
Aikakin siihen oli otollinen kun ukko töissä, isommat lapset ulkona ja pikku mies leikki nätisti vieressäni.
Jossakin vaiheessa sitten tajusin,että pikku ukko ei leikikään enää samassa huoneessa kuin minä ja muutenkin oli aivan hiiren hiljaista....
Sehän ei juuri koskaan lasten kanssa lupaa mitään hyvää =/
Juuri kun olin lähdössä katsastamaan tilanteen kuului kamala rysähdys ja äitiä vietiin oikein kunnolla...Naksutin itkee lohduttomana,mutta mihinkään häntä ei kuitenkaan ollut sattunut.
Kesti hetken aikaa tajuta mitä poika itkee ja mitä oikein loppujen lopuksi on tapahtunut...
Tämähän se:
Jotenkin vaan minkään tavaran tiputtaminen ei tullut mieleenikään kun kolmikostamme kukaan ei ole ollut tavaroiden kiskoja. Meillä on saaneet tavarat olla paikoillaan. Mitä nyt silloin kun ovat liikkumaan oppineet niin ovat käyneet nykimässä,mutta uskoneet kun on sanottu ettei saa koskea.

Onneksi kuitkaan mitään tämän ihmeellisempää ei siis sattunut ja kukka oli sopivasti muoviruukussakin joten edes saviruukun palasia ei tarvinnut varoa.
Imuria kyllä tarvittiin =D
Nyt pakkaan pikku ukkelin ulkovaatteisiin ja lähden nauttimaan auringosta.
Minny
perjantai 17. huhtikuuta 2009
Tuliaiset Tukholmasta ja eiliset shoppailut
Lumista perjantaita täältä meiltä. On kyllä ollut niin tasaisen tylsä ja harmaa päivä kuin vain olla voi. Ei juurikaan tunnu,että kevät edes olisi tulossa kun taivaalta tulee koko ajan lunta, välillä ihan niin sakeastikin ettei meinaa ikkunasta ulos kunnolla nähdä.
Nyt kuitenkin sain aikaiseksi ladata tuliaisten kuvat koneelle ja laitan ne nyt sitten tänne.
Lähdetään Papu neitosen tuliais vaatteista liikkeelle.
Kukkavelourit olivat lindex:llä sellaiset joita mietin pitkään aikoinaan ja silloin ne jäi ostamatta,mutta nyt sitten nappasin ne.
Kuvassa olevat ihanaiset frotee shortsit suorastaan vaativat päästä meille =D,ovat kyllä ihanat!!
Valitettavasti vaan 110cm oli saatavilla olevista pienin koko (meillä nyt neidolla käytössä koot 98-104cm) otin sitten sekä tuon 110cm että 116cm shortsit molemmat kun niin kovasti niihin ihastuin. Hintakaan ei päätä huimannut kun olivat vain 4€ kpl!!!
Lindex Bamse tunika ja Minni hiiri Kappahl:sta
Tässä sitten jo esikoiselle tullutta vaatetta.
Koppis paitoja meillä oli jo kahdessa värissä,tätä ei ennestään ollut ja "pakko" oli se meille ottaa kun hintaakin huimat 3€ =o)
Pun paita kappahl ja Cars-paita h&m
Tässä jo aikaisemmin mainitsemani raitavelourit lindex:stä sekä samasta kaupasta myöskin oranssit polvihousut (kiitos Mia:lle jälleen kerran ostos vinkistä)
Tämä alla kuvassa oleva hihaton tikrubody jäi harmittamaan kun en saanut Tukholmasta oikeaa kokoa Naksulle,mutta meidän henkka maukassa olikin =D
Tämä käy ihan kivasti myös noiden lindex:n polvihousujenkin kanssa....

Velourhaalari koossa 86cm sekä sukkahousut 74/80 puoleen hintaan.
EN OLE keltaisen värin ystävä en sitten ollenkaan,mutta tuo sammakko hurmasi minut jotenka ostin sitten senkin ;o)
Keltainen kokoa 92 ja sininen 86cm
Ihastuin heti! Nämä ovat eko puuvillaan ja aivan ihanan pehmeät ja Naksutinkin ihastui noihin kirkkaisiin kuviin. Molemmat ovat kokoa 86cm olivat joko 5.90 taikka 6.90 en nyt muista.
lh-bodyt on ota3 maksa2 sarjaa ja pitkähihainen oli alessa.
Tämä alla kuvassa oleva hihaton tikrubody jäi harmittamaan kun en saanut Tukholmasta oikeaa kokoa Naksulle,mutta meidän henkka maukassa olikin =D
Tämä käy ihan kivasti myös noiden lindex:n polvihousujenkin kanssa....
Ostin siis esikoiselle polvihousut Tukholman lindex:stä ja kävin sitten hakemasta "omasta" liikkeestämme sitten samanmoiset,mutta vihreät.
Viikkasin housut kaappiin ja jäi jotenkin kumma fiilis,että ei nämä nyt ole samanlaiset kuin ne oranssit...kaivoin ne kaapista ja vertasin...voihan pylly...katsokaa itse
Kipittelin sitten takaisin lindex:iin ja olisin vaihtanut housut toisiin,mutta eipä rekissä enää ollutkaan kuin 86cm vihreissä.
Vertasin kokoja 110 ja 116 toisiinsa niin noiden kokojen välillä on juuri tuollainen kuvassa näkyvä ero. Olen siis ostanut vihreät housut koossa 110cm vaikka niissä toisen koon lappu onkin.
No,eipä sinänsä tämä on käyttökokona esikoisella jotenka menee nämä hänelle,mutta olisin vain halunnut ne oikeasti 116 kokoa olevat :o)
Sen verran vielä loppuun,että olen kiinnostunut ostamaan nämä lindex:n polvihousut tyttöjen värissä koossa 104cm.
Meidän kaupasta olivat loppu ja haluaisin Papuliinille polvihousut myöskin.
Minny
tiistai 14. huhtikuuta 2009
Terveisiä Tukholmasta!!
Nyt olis sitten reissu takana päin.
Mukava oli treffata Mimon mamma ennen terminaaliin suuntaamista.
Mimoliini oli juuri niin suloinen kuin muistinkin ja se ulkohaalari oli luonnossa vieläkin kauniimpi mitä kuvissa!! Vilkutuksia teille!!!
Mukavaa oli ja jos sanonta "nauru pidentää ikää" pitää paikkaansa niin mittariin tuli kyllä monen monta vuotta lisää =D
Ekana iltana riekuttiin tarinoiden laivalla kahteen asti ja aamulla aamupalan kautta maihin.
En kyllä ollenkaan pidä laivan sängyistä joten eipä tullut kovinkaan paljon nukuttua, mylläsin vaan sängyssä.
Meitä oli matkassa 15ihmistä joten sitten keräännyttiin kasaan ja suunnattiin bussilla Tukholmaan. Siitä sitten jokainen suuntasi kuka minnekin.
Suurin osa suunnisti kuitenkin shoppailemaan, minä myös :o)
Ja mikäs siinä oli kaupungilla pyöriä kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja mittarissa oli tuolloin +18 astetta!!
Me sitten jossakin vaiheessa erkanimme miekkosen kanssa muusta porukasta ja kuten arvata saattaa ei mies ole juurikaan kaupoilla viihtyvää sorttia joten käytiin sitten ihan vain nämä peruskaupat lindex,h&m,kappahl läpi mutta piipahdettiin tietty myöskin NK:ssa.
Jotenkin vaan se ei oikein ole rahapussilleni sopiva kauppa vaikka siellä kyllä olisi vaikkas mitä ihanata tarjolla.
Ostokset tuli tehtyä noista peruskaupoista. Nyt vaan valitettavasti kuvat eivät ole vielä koneella jotenka en niitä pysty nyt laittamaan.
Lindex:llä oli hyvät alet meneillään joten oikeastaan ostokset tuli tehtyä ale hinnoilla, sellaisia sain Tukholmasta jotka ovat olleet aikoinaan jo ostoslistalla,mutta en ole onnistunut löytämään. Tässä mainittakoot mm.vihreä-ruskeat raidalliset velourhousut esikoiselle (niitä ei aikoinaan tullut silloin meidän lindex:iin)
Muutaman uutuus löydön ostin Naksulle h&m:stä. Lyhythihaisen bodyn sekä hihattoman bodyn. Olisin napannut tikru mallistosta hihattoman bodyn myöskin,mutta ennustettu kesäkokomme loppu :( täytyy vaan nyt sitten toivoa,että saan sen kunhan ne tulevat täällä myyntiin.
Vanhan kaupungin kautta käveltiin takaisin laivalle ja kyllä olikin mukavaa kun ihan t-paidassa pystyi olemaan kun siinä vaiheessa mittarissa olikin jo +20 ja ainuttakaan pilveä ei edelleenkään näkynyt missään!!!
Ei oikein napannut ajatus palaamisesta suomen talveen takaisin....
Vaan olihan se palattava. Sitä odotin,että näen lapset ja pääsen omaan sänkyyn nukkumaan kun molemmat yöt laivalla meni ihan harakoille.
Eipä vaan onnistunut nukkuminen kotonakaan...olin saanut laivalla alaselkäni kipeäksi ja kotona sitten heräsin jatkuvasti siihen,että selkään koskee ihan liikaa.
Särkylääkkeen voimalla selvisin aamuun ja seuraavan päivänkin jotenkuten.
Seuraavana yönä sitten pikku mies natisi ja kitisi jatkuvasti jotenka sekin yö meni sitten päin mäntyjä.
Seitsemän jälkeen sitten kuitenkin kömmittävä sängystä ylös lasten päivän alettua vaikka mies joka aamu siihen aikaan kylkeään vasta kääntää.
Voitte varmaan kuvitella,että hermot oli kireällä ja kooma päällä kun ei ole neljään yöhän nukkunut juuri ollenkaan................................
Nyt kuitenkin viime yönä nukuin ihan kohtalaisesti,mutta olo on vieläkin rähjäinen kun kuitenkin neljässä yössä kertyy univelkaa enemmän kuin tarpeeksi. Jospa tämä tästä taas iloksi joskus muuttuu =/
Nyt kuitenkin suuntaan korjaamaan pyykkejä pois telineeltä jotta saan uusia taas kuivumaan. Kyllä onkin kummallista mitenkä tuota pyykkiä aina reissussa kertyy...

torstai 9. huhtikuuta 2009
Hyvää pääsiäistä!!
Näiden kuvien myötä toivotan jokaiselle blogissani vierailevalle oikein ihanaa ja aurinkoista pääsiäistä!!
Me viemme tänä iltana lapset hoitopaikkoihinsa jo nukkumaan ja aamusta sitten nenät kohti helsinkiä.
Mimon mammaan olen yhteyksissä vielä myöhemmin,että tiedät sitten olla kotosallakin kun tulen ovenne taakse kolkuttelemaan ;o)
Tälläisiä olin lapsille tehnyt. Tosin maljakosta puuttuu jo muutama oksa kun tajusin ottaa kuvan vasta liian myöhään =)
Isommat lapsosemme saivat uudet lookit sunnuntaina ja esikoiselle oli kasvanut viiksetkin poskille asti...
Neitosenkin olen joskus tavannut kauniimpanakin mitä nyt tuossa kuvassa on...

Kovasti jo odottivat,että lähdettäisiin virpomiskierros tekemään,mutta malttoivat kuitenkin vielä poseerata äidille muutaman ihan kunnon kuvankin kun sain heidät ihan valmiiksi asti laitettua. Ihan kivoja tulikin vaikka en aikaisemmin ole heitä tällälailla tuunannutkaan. Itse olisin kyllä jo viime pääsiäisenä laittanut,mutta silloin ei ollut lapsilta kiinnostusta.
tiistai 7. huhtikuuta 2009
Voihan kurjuus...nyt se sitten rantautui meillekin =(
Mainitsin aikaisemmassa bloggauksessa esikoisen olevan kuumeessa.
Eilen mittasin häneltä 38,8 ja aamulla ei mitään.
Pojan harmitukseksi ulos ei tänään päässyt,ihan vaan sisällä joutui kököttämään.
Nyt sitten illan suussa alkoi valittamaan vasenta korvaansa. Sanoi kivun pahenevan koko ajan.
Etenkin nielaiseminen tuntui kurjalle.
No,mies sitten soitteli aikaa lääkäriin ja puolen tunnin päähän sai ajan.
Ysin jälkeen kotiutuivat ja olihan siellä, korvatulehdus.
Esikoinen oli jaksanut olla reipas lääkärille vaikka kuumetta olikin jälleen sen 38,6
Meillä ei ole lapset 4,5vuoteen sairastaneet korvatulehdusta enkä kyllä olisi sitä välttämättä halunnut vieläkään.
Onnekseni antibiootit alkavat vaikuttaa nopeasti ja voin ehkä kenties hyvällä omalla tunnolla lähteä sinne risteilylle perjantaina.
Varmaankin..................

Onnistuneet kutsut.
Kutsut ovat onnellisesti takanapäin.
Kiitokseni jälleen Heidille!
Tälläisiä värikkäitä vaatteita oli sunnuntaina tarjolla
Niiden edellisessä postauksessa mainitsemieni paitojen lisäksi tilasin Papu-neidolle alla näkyvän oranssin frotee hameen. Esikoiselle olisin halunnut tilata oranssit vajaamittaiset kesähousut joihin poitsukin ihastui totaalisesti,mutta mielestäni 38€ housuista oli hiukan liian suolainen hinta. Olipa sitten kuinka ihanat housut tahansa. Poika pettyi kyllä kovasti kun ei saanut kesähousuja suosikki värissään,mutta lupasin ostaa hänelle jostain sitten vastaavat.

Toivottavasti vaan jostakin hyppää vastaan oranssit housut kesäksi...en ole sen suhteen perehtynyt valikoimiin vielä ollenkaan.
Muutenkin olen nyt vältellyt kaupoilla pyörimistä kun ollaan perjantaina lähdössä laivalle ja sitten lauantai onkin hyvää aikaa shoppailla Tukholmassa :o)
Tosi kiva kyllä päästä miekkosen kanssa kaksistaan liikkeelle. Liekkö ihan ekaa kertaa Naksuttimen aikana......
Tämän hameen neitonen siis saa. Pikku mies saa yllärin koossa 86/92cm. Saas nähdä mitä sieltä tällä kertaa tupsahtaa.
Nyt oli muuten tilauslomakkeeseen tullut maininta siitä,että yllätysvaatteet saattavat myöskin olla unisex vaatteita. Ja nythän yllärivaatteita pääsi tilaamaan vasta kun oli normaalihintaisista vaatteista tilausta 35€ edestä.
Sekin oli muutoksena tullut,että tilaukseen piti kirjoittaa koko henkilötunnus.
Heidi perusteli sen niin,että kun kuitenkin vaatteet ostetaan velaksi. Ensin tulee vaatteet kotiin ja sitten vasta maksetaan lasku.
On tainnut me&i-firmalla jäädä rahoja saamatta kun ovat muutoksen tehneet.
Minny
(täällä esikoinen kuumeessa)
lauantai 4. huhtikuuta 2009
Me&i emäntänä tänään
Huomenia!
Tänään emännöinkin vaatekutsuja, kuten otsikkokin kertoo =D
Ihan kaikki kutsutut eivät taaskaan, valitettavasti,pääse paikalle.
Lapset ainakin saa leikkikavereita kun muutama tuttu sanoi ottavansa lapset mukaan.
Tarkoituksenani olis tilata molemmille isommille lapsille nämä
mutta yleensä aina jotain muutakin sitten siihen tilaukseen jostain kumman syystä hyppää...kukahan ne siihen oikein kirjoittelee ;o)
Salaiset vaatteet kiinnostaa,mutta edellisen kerran ne ei neidon kohdalla menneet ihan nappiin kun ei tulleet vaatteet olleet ollenkaan tyttömäisiä---paita päätyikin esikoisen kaappiin kun oli sopivaa kokoakin hänelle.
Voin vaikkas postata niistä myöhemmin jossakin välissä. Tarkoitus on ollutkin ja kuvat ovat jo koneelle,mutta nyt tähän saumaan ei ennätä kun on muutama homma tehtävä ja pitää käydä lasten kanssa kahdessa paikkaa tänään virpomassakin ja sitten on klo:16.00 ne kutsut.
Nyt tää kiitää muualle....

perjantai 3. huhtikuuta 2009
Pikkiriikkinen pyyntö
Kävijälaskurini raksuttaa kovaa vauhtia ja olisikin kiva tietää ketä täällä vierailee :o)
Olisikos mitenkään mahdollista jättää pieni puumerkki vierailusta.
Kirjoita vaikka Moi! jos et muuta keksi :o)
Mielelläni sitten katson ketä täällä on vieraillut ja tulen vastavierailulle blogiisi myös.
Mielenkiinnolla jään odottamaan...
Kiitollisena: Minny

torstai 2. huhtikuuta 2009
Aamun jugu ja muutakin löpinää
On kyllä tosi mukavaa kun on ihania ihmisiä ympärillä!!!!
Minä sitten puolen yön aikaan palelin kovasti ja mittasin kuumeen. Mittarissa 39,2 joten tein päätöksen etten taida lapsia kerhoon lähteä kävellen viemään. Vaikka kovastihan lapsoset pettyy jos kerhoon eivät pääse.
Siitä sitten tuumimaan mistä saataisiin kyyti ja muutama tekstarikin siinä sitten yön aikana tuli kirjoiteltua.
Ketään vaan en enää tavoittanut, ei mikään suuri yllätys kun ajattelee mitä kello oli...=D
Aamulla sitten otin naapuriin yhteyden jonka tyttö kolmikosta keskimmäinen on meidän lasten kanssa samassa kerhossa.
Sieltä sitten kyyti saatiin. Heidän esikoisensa jäi minun valvovien silmien alle leikkimään,mutta eipä hänessä mitään vahdittavaa edes ole.
On kyllä oikeasti ihan super kivaa kun on tälläisiä naapureita. Ei siis tämän tapauksen johdosta vaan ihan muutenkin. Monet kerrat ollaan juteltu ja lasten puuhille sekä puheille naureskeltu. Nytkin lapset ovat jo meillä sekä heillä ilmoittaneet menevänsä naapuriin virpomaankin sunnuntaina :o)
Loppuun sitten seuraa kuvasarja Naksuttimesta aamu jugurtin kimpussa....
Tästä lähdettiin liikkeelle

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009
Aprillipäivää
Jahuu...netti toimii taas :o)
Olen ollut siis netin ulottumattomissa ja nyt sitten ajattelin tulla ihan vaan ilmoittelemaan,että elossa ollaan vaikka mitään ei olekaan kuulunut.
Tai no elossa ja elossa...jotenkuten...itselläni 38,5 kuumetta jotenka olo ei ole mitenkään mukava.
Toissapäivänä jo aavistin tämän olevan tulossa ja tänään iski kimppuun.
Kun vaan mitään flunssaa tai muuta ei tulis (on siis vain kuume) ja kunhan muut eivät tätä saisi.
Ei muutenkaan paljon naurata...mies tulee töistä vasta huomenna klo:14 ja huomenna olisi siis aamusta käveltävä lasten kanssa kerhoon...voi jee...=/
Muutenkin on olo kuin koomassa olisi kun viime yönä nukuin ruhtinaalliset 3 tuntia...haukotus!!
Kunpa vain osaisi kömpiä nukkumaan lasten kanssa samaa matkaa. Itseni tuntien en mene kuitenkaan. Olen illan virkku. Tai voihan se olla,että univelka yhdistettynä kuumeeseen tekee sen,että kaadun sänkyyn jo ysiltä =D
Kylläpä kiukuttaa muuten,että täällä maalla ei ole mitään tuollaisia hulluja päiviä taikka muita vastaavia. Olis noi Ticketit kelvanneet meillekin. Isommilla lapsilla ihan oikeasti tarvis kun ei ole mitään vk-vaatteita vielä ja Naksuttimelle olen yhden käytetyn hommannut ja toinen hänellekin vielä hakusessa.
Joo...myöhään olen, TAAS, liikkeellä näiden vaatteiden kanssa.
Nyt teetä tulemaan...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)