Ilmat ovat olleet ihania ja eipä juuri olla sisällä viihdytty.
Niinpä se taitaa olla jokaisella nyt :o)
Piakkoin suuntaamme yöksi helsinkiin ja sitten pääseekin siellä päässä
katsastamaan ale tarjontaa.
Olen täällä nyt yrittänyt pysyä poissa kaupoilta kokonaan, no eilen hieman
pyörähdin,mutta oli niin nopea käväisy ettei juuri mihinkään edes ennättänyt.
Jospa sitten helsingistä tekisin jotain kivoja löytöjä.
No,ainakin saan itikseen mukavaa shoppailu seuraa ;o)
Jos joku nyt vielä haluaa tulla paikalle niin joskus kymmenen jälkeen itiksessä hyörimme =)
Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua jokaiselle!!!!
Minny
perjantai 26. kesäkuuta 2009
tiistai 23. kesäkuuta 2009
Treffit lauantaiksi itikseen??
Pikana vaan tässä mattojen pesun lomassa postaan,että olemme perjantaina ilmestymässä helsinkiin ja minulla olisi pikku miehen kanssa ainakin muutama tunti aikaa pyöriä kaupoilla...itikseen ajattelin suuntaamista ja ajattelinkin kysellä,että olisikos kenestäkään mahdollisuutta saada seuraa????
Olen liikkeellä heti aamusta ja mukanani ainakin Naksutin.
Saattaa olla koko kolmikkokin,mutta näillä näkymin lapsista kaksi isompaa ovat menossa isin kanssa asioita hoitamaan.
Jos kiinnostusta riittää niin tule ihmeessä paikalle, olisi enemmän kuin mukavaa saada seuraa :o)

lauantai 20. kesäkuuta 2009
Mökkeilyä
Juhannusaatto sujui mukavissa merkeissä ja sääkin oli ihan ok.
Mökille tultiin jo ihan hyvissä ajoin ja päivä kului lasten kanssa puuhaillessa ja grillatessa. Hih..olevinaan ihan vain jotain pientä tehtiin iltapalaksi,mutta jokainen pihistiin ähkyssä ruokailun jälkeen =D makkaraa,maissia,paprikaa,sipulia,herkkusieniä,kalapullia....nam :P
Tai siis kaikki muut on nam,mutta makkaraan en koske,en edes pitkällä tikulla...(lihaa (enkä kanaa) ole nyt syönyt ollenkaa...hmm...seitsemääntoista vuoteen...) ja sienistä en pidä...
Myöhemmin illalla juhannussaunaan. Uimaan en uskaltautunut :o)
En ole käynyt järvessä vielä tänä kesänä ollenkaan ja saattaa mennä aikaa,että edes harkitsen meneväni,en pidä kylmästä ollenkaan.
Sitten olikin vuoro sytyttää aikaisemmin kasaamamme kokko.
Kello oli silloin jo yhdeksän,mutta koska pikku mieskään ei ollut ihan pystyyn nukahtamassa niin hänkin pääsi kokon katsomaan ja kyllä sitä jaksoi ihmetelläkin.
Pian alkoikin sitten nukkumatti tehdä tuloaan ja veinkin Naksun nukkumaan ja samalla sitten Papu ilmoitti myös haluavansa sänkyyn.
Molemmat nukahtivatkin samantien.
Esikoinen jaksoi vielä jonkin aikaa sinnitellä,mutta piakkoin hänkin sitten ilmoitti olevansa kovasti väsy ja haluavansa nukkumaan.
Me aikuiset sitten grillattiin pikkaisen iltapalaa ja nautittiin siiderit juhannuksen kunniaksi ja nukkumaan riennettiin sitten mekin.
Aamulla sitten Neitonen suuntasi isänsä ja vaarin kanssa verkkoja nostamaan, meille on muuttanut kala-nainen =D
Aina on vapaaehtoisena menossa niin verkkoja laskemaan kuin nostamaankin ja kävipä tuo ongellakin illalla vaarin kanssa :o)
Nyt kuitenkin vieraita tänne tulossa jotenka päätän kertomuksen juhannuksestamme tähän.
Minny
Kuvia ei ole nyt tarjota kun miekkonen sitä mieltä,että tähän kannettavaan ei tallenneta kuvia ollenkaan...

perjantai 19. kesäkuuta 2009
Mukavaa juhannusta!!
Ihanaa juhannus viikonloppua ihan jokaiselle!!!!
Tänään startataan mökille ja siellä ollaan koko vkl.
Saattaa olla,että postaan viikonloppunakin jos oikein innostun kun kannettava on matkassa.
Tässä kuitenkin muutama kuvanen, vuoden takaa :o)
Näin vähissä vaatteissa silloin ovat lapset juhannusaattona päivää viettäneet...
Voih...Naksutinkin ollut viime juhannuksena vasta n.6kk

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009
Kotona kuitenkin
Kuten otsikkokin kertoo niin eipä sitten meille tullutkaan tänään tykkimäen reissua.
Aamulla oli niin harmaata kuin vain olla voi ja mittarissakin vain kymmenen astetta lämmintä sekä oli kouvolan paikkeille luvattu sadetta alkavaksi kolmen aikoihin niin päätettiin sitten siirtää reissu toiseen ajankohtaan.
Onneksi lapset ovat autuaan tietämättömiä suunnitelmistamme jotenka ei tullut mitään pettymyksiä.
Toisen kerran sitten paremmalla onnella.
Laitoin tähän postaukseen nyt kuitenkin kuvia tykkimäestä, viime vuoden reissustamme.
Silloin Naksutinkin oli vielä vauva *syvä huokaus* ja isompien leikkiessä ja puuhaillessa pikku miehelle maistui unikin rattaissa.
Kyllä hänkin sitten pääsi käymään mm.karusellissa ja hauskaa oli :o)
Isompi kaksikko on tykänneet tykkimäen käynneistämme. Siellä on niin paljon laitteita juuri heidän kokoisilleen ja hieman isommille.
Se on ollut sellainen huvipuisto joka riittää meidän lapsille vielä jonkin aikaa. Kyllä jossakin vaiheessa sitten alkaa se linnanmäelle pääsyn kyselykin =)
Näin hauskaa vietettiin viime vuonna ja palataan tänäkin vuonna kunhan ilma vaan näyttää paremmalta.
En kaipaa hellettä silloin,mutta aurinko olisi kiva sekä lämpö tietenkin :o)
Saattapi olla,että enää ei Naksutinkaan rattaissa viihdy sitten vaan on päästävä siskon ja veikan kanssa hauskaa pitämään.
On muuten jotenkin tosi pienen tytön näköinen tuo Papu näissä kuvissani vaikka kuvista ei kuitenkaan ole kuin vuosi aikaa....
Hih,kylläpä lapset muuttuu vuodessa =o)
Minny
tiistai 16. kesäkuuta 2009
Tunnustus!
Näin ihanan tunnustuksen oli San-na aaltopuistonhurjiksista minulle antanut. Suuret kiitokset! Kiva,että piristämme päiväänne :o)
Laitan tunnustuksen eteenpäin Termiittien äidille sekä Helmille
Pitäkääs nyt lukiat peukkuja,että huomenna ei herätessä meillä sataisi.
Tarkoituksemme on nimittäin pakata lapset autoon ja ajella tykkimäkeen.
Jos sataa (niinkuin säätiedotus tuossa pahasti lupaili) niin sitten reissu siirtyy toiseen ajankohtaan.
Jos siis joku meitä siellä tykkimäessä bongaa niin ihan vapaasti saa tulla nykäisemään hihasta!!!!
Se olisi hyvinkin mukavaa :o)
Minny
perjantai 12. kesäkuuta 2009
Kadonneet plussat
Edellisessä kirjoituksessa mainittiin ohimennen haihtuneet plussat.
Nyt sitten niistä hieman enemmän kerta kiinnostusta riitti.
Kroppani on sitten ihmeellinen. Ja se kuuluisa naisen vaisto myös ;o)
Olin itse jo 90%n varma ennen tikkua. Se sitten vaan varmisti ajatukseni.
Ja järkytti miekkosen äitienpäivä aamuna...
Kolme testiä se minulta vaati ennen kuin suostuin uskomaan.
Piipahdin muissa asioissa neuvolassa ja samalla sitten varattiin aikaa ultraan
jotta saataisiin vielä varmistus ja viikot yms.
Viikon päähän sain vasta ajan ja kylläpä kuulkaas se olikin oikein pitkä piina viikko se!
Sitten lääkärikin sieltä bongasi jotain (varjostuman?),mutta ei ollut varma ja vielä kerran pissatesti.
Nega.
Kuin salama kirkkaalta taivaalta ajatukseni pysähtyi.
En oikeasti tiennyt mitä ajattelisin.
En ole raskaana edes ollutkaa...vai...mitä ihmettä
Kuvittelin etten pettyisi,mutta toisin kävi...
Tämä postaukseni liittyy tähän edellä kirjoittamaani tapahtumaan.
Oli se vaan uskottava vaikka myönnän,että testasin vielä kotonakin saman tuloksen.
Nyt olen jo asian saanut käsiteltyä,mutta tämä on nyt vain vahvistanut sitä ajatustani,että mielelläni minä meille joskus vielä vauvan haluaisin jos vaan se ilo meille joskus suodaan vielä.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Neuvolointia
Hei kaikille!
Minä olen Naksu ja maanantaina me mentiin äidin ja isin kanssa viemään veikka sekä sisko kerhoon jonka jälkeen sitten suuntasimme neuvolaan sillä oli minun 1,5vuotis tarkastus.
Ensin hieman leikin odotushuoneessa jonkun tytön kanssa,mutta harmikseni emme ennättäneet leikkiä pitkään kun täti tuli huutelemaan,että olisi meidän vuoro.
En ensin uskaltanut kuin kurkistella tätiä äidin sylistä,mutta pikkuhiljalleen sitten muistin,että tämähän onkin se mukava täti jonka olen tavannut ennenkin.
Siinä sitten äiti höpötteli tätin kanssa ja alkoi riisua minua.
Hieman olin ihmeissäni,että mitäs tämä nyt sitten tarkoittaa...
Sitten äidin syliin ja sen jälkeen olisi pitänyt istua kököttämään johonkin ihmeelliseen paikkaan enkä pitänyt siitä ollenkaan. En tykkää istua nakuna missään vieraassa paikassa.
ÄITI! YLIIN! Karjuin kädet ojossa.
Onneksi äiti ottikin minut.
Mutta sitten hän laittoikin minut pitkäkseni vielä kummallisempaan paikkaan ja siitä tykkäsin vielä vähemmän. Onneksi äiti oli koko ajan vierelläni,mutta miksi ihmeessä äiti pitää minua päästä kiinni ja se täti viruttaa minun jalkojani...??!?
Täti höpöttää,että ei tämä voi pitää paikkaansa ja sama tehdään uudestaan.
Lopuksi täti tuntuu uskovan ja istuu takaisin koneensa ääreen.
Olen kuulemma saanut liian vähän paikoa edellisestä kerrasta. Ja pituutta täti kertoo tulleen hurjasti lisää.
Sitten pääsinkin äidin syliin takaisin ja sain vaipankin. Olo alkoi helpottaa.
Taas äiti ja täti juttelee, eikä se äiti huomaa minua ollenkaan.
Täti tuo pöytään jonkun kummallisen laatikon...mitähän siinä on..kurkistan kannen alle.
Kivaa,palikoita.
Mutta höh. Täti alkaa niistä rakentaa tornia.
Minäkin haluan.
Täti onneksi ymmärtää ja antaa palikat minulle.
Kivaa,pääsen rakentamaan tornia!
Yksi palikka,toinen,kolmas....seitsemän saan torniin ja sitten se kaatuu.
Yritän uudestaan.
Nyt tornissa onkin kaikki laatikossa olleen 9palikkaa.
Äiti kehuu ja taputtaa ja samoin tekee myös täti.
Täti kuuluu kertovan,että kolmen palikan torni olisi riittänyt,mutta hienosti osasin laittaa torniin kaikki yhdeksän palikkaa.
Kiva täti.
Sitten äiti ottaa minusta kiinni. Miksi en saa liikkua, miksi pidät jalkani ja käteni tiukasti kiinni?
Täti tulee lähelle jokin kummallinen juttu kädessä, mikähän se oikein on?
Ääh,tästä en tykkää ollenkaan, karjun ja itken, SATTUU!
Sitten äiti lohduttaa ja silittelee, ei se niin pahaa ollutkaan, luulin vain.
Laastarinkin saan.
Sitten puetaan päälle ja pääsen rakentamaan kivoja palapelejä joista löytyi niin kissa kuin heppakin. Kerroin äidillekin mitä ne ovat.
Kehuja sain taas kun osasin laittaa palat omille paikoilleen.
Siitä sitten suunnattiinkin isin kanssa laittamaan ulkovaatteita sillä aikaa kun äiti jäi tätin kanssa juttelemaan siitä,kun oli saanut tikkuun jotain kummallisia plussia,mutta sitten ne olivatkin kadonneet.
En tiedä mistä mahtoivat tarinoida. Enkä kyllä enempää kuullutkaan kun mentiin isin kanssa jo pois. Hieman ennätin onneksi leikkiäkin ennen kuin äiti tuli ja jatkettiin matkaa muualle.
Niin ja ne uudet mitatkin sain,
Olen siis 83,5cm pitkä ja painan 10kg 550g
Naksu
(Minny kylläkin kirjoitti =D)
Tää kuva jäi tänne loppuun kun en poiskaan saanut enää...........................
tiistai 9. kesäkuuta 2009
Minä haluaisin tavata...
...vaikka kaikki blogistit :o)
Tavannut olen:
Mimon äidin Hannan, Roosan, Termiittien äidin, Jarnan sekä Meemun :o)
Heidät tapaisin koska vaan uudestaan,mutta kun tätä välimatkaa on ihan riittävästi
niin se onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty.
Meemun kanssa kyllä asutaan lähekkäin,mutta kolmikko lapsia molemmilla niin eipä
treffailu aina ota onnistuakseen edes lähellä asuvan kanssa.
Kunhan saan ajokortin niin....
Hmm...sitten niihin ketä haluaisin tavata.
Helmi
-Olen saanut sinusta sellaisen kuvan,että tultaisiin hyvin juttuun.
Poikasi menisi hyvin kolmikon leikeissä mukana ja minä voisin vaikka hoivata
vauvaa sillä aikaa,että saisit nukutuksi :o)
Sitten voitaisiin nauttia kahvit/teet ja saisin ihastella kauniita piposiasi ja tehdä
tilauksen meillekin
(olen suunnitellut tilausta jo pitkään,mutta en vaan ole saanut sitä sinulle asti)
Mia
-Sinustakin olen saanut kuvan,että voisimme tulla toimeen mukavasti.
Lasten puoleen varmasti vauhtia riittäisi jos oltaisiin samassa paikassa, ei varmasti Papukaan tuntisi oloaan ulkopuoliseksi vaikka ainut tyttö olisikin :o)
Lastenvaatteista ainakin puhetta riittäisi ja voitaisiin aikaa kuluttaa shoppaillenkin.
Shaoli
-Lapsemma voisivat kuluttaa tarmonsa keskenään riehuan ja puuhaten (teillä tuntuu toisinaan olevan samanlaista vauhtia ilmassa kuin meilläkin) suurinpiirtein saman ikäisiäkin ovat ja Naksutin menisi varmasti sitten leikkeihin mukaan.
Olisi muutenkin ihana päästä näkemään kauniit lapsesi ihan livenä =)
Me voitaisiin sitten lasten tohinalta yrittää ennättää jutustaa jotain vaikka kahvin/teen merkeissä :o)
Tässäpä nämä, monta muutakin sellaista blogistia on jotka haluaisin tavata.
Tästä syystä olenkin alkanut ajattelemaan tapaamisen järjestämistä meille jotka ollaan kauempana helsingistä....Löytyisikö kiinnostuneita????
Tietenkin saa helsinkiläisetkin mukaan tulla jos vaan intoa riittää :o)
Laitan tästä kyllä bloggausta erikseenkin joku päivä.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
Aamun lapset ja aurinko :o)
Minä en yleensä saa aikaiseksi näitä aamupostauksia,mutta nyt sain =)
Jotenkin sitä vaan saa ylimääräistä enrgiaa kun aurinko pilkistää pilven takaa.
Lapsosetkin olivat onnessaan kun aurinko näyttäytyy,
Tänään pääsee ulos!!! Hihkuivat molemmat isommat =D
Tässä samat sankarit vielä yökkäreissään aamun lastenohjelmien parissa
Samaan aikaan sitten Naksu onkin jo kirjakasansa kimpussa ja jo puettuna päivän me&i vaatteisiin.

torstai 4. kesäkuuta 2009
Saalista pojille kirpputorilta
Nyt sitten viimeinkin sain aikaiseksi ladata nämä kirpputori ostosten kuvat koneelle ja tännekin. Kyllä niitä olen pitkään ollut laittamassakin...
Nyt ruoka uunissa tulossa ja sain aikaiseksi postatakin aiheesta =D
Tässäpä sitten kuvat pojille ostamistani, ensin esikoisen vaatetta.
Lindex verkkarit sekä Nicholas velourhousut jotka sitten olikin pojalle pienet ja siirtyvät odottamaan Naksun kasvamista...
H&M huppari jonka aiheesta äiti ei pidä,mutta esikoinen ihastui.
Musta ulkotakki on h&m spiderman sarjaa.

Takki takaa, selässä komeilee yksi esikoisen suosikeista.
Siinäpä esikoisen saalis. Kovasti on vaikeaa löytää hänelle kirppiksiltä hyväkuntoista käytettyä. Kaipa sitten tässä koossa (110-116) pojat vaan kuluttaa vaatteensa taikka sitten vaan niitä ei tuoda myyntiin.
Olenkin etsinyt sellaista ihmistä jolta saisin ostettua esikoiselle suoraan hyväkuntoista käytettyä vaatetta.
Neidille minulla muutamia sellaisia myyjiä onkin ja pikku miehelle oli,mutta enää ei ole tarjottu.
Huudosta ostan jonkin verran (moni täällä pyörivä minut huudosta on jo tunnistanutkin) ,mutta tytön kohdalla on osoittautunut hyvinkin käytännölliseksi tuo suoraan tarjoaminen.
Kyselenpä siis samalla tässäkin:
Olisiko kukaan kiinnostunut saamaan minusta ostajan poikien pienille vaatteille????
Sitten jatketaankin Naksuttimen kirpuilla :o)
Lindex yöppäri ja h&m mikki haalari. Tätä haalaria en oikein ymmärrä miksi ostin...meillä tämä on 74 vai 80 kokoisena ja kovin montaa kertaa ei ole pojan päällä ollut..
bodyt (oranssi lindex, autobodyn merkkiä en muista)
Bamse puku
Lindex takki ja h&m kalastajanhattu
Kovasti on kesäasu vaalea,mutta eipä tuo maksanutkaan kuin 2€ :o)
En ole oikein koskaan erityisesti innostunut marimekosta,mutta kirpparilta toisinaan mukaani näitä tarttuu.
Neitosen ostoksista laitan kuvat myöhemmin. Nyt on mentävä laittamaan lapsille ruokaa pöytään ja sitten riennettävä kahden isomman kanssa hammaslääkäriin.
Neitosen ostoksista laitan kuvat myöhemmin. Nyt on mentävä laittamaan lapsille ruokaa pöytään ja sitten riennettävä kahden isomman kanssa hammaslääkäriin.
Esikoinen onkin kovasti odottanut tätä hammaslääkäri jotta pääsee näyttämään kun on kaksi hammasta irronnut =D
Minny
tiistai 2. kesäkuuta 2009
Ennen ja jälkeen
Kirjoittelin tuossa edellisessä postauksessani,että ennen lauantaina juhlimaan suuntaamistamme käväisin kaupungilla neitosen kanssa...
Lupasin kirjoitella tästä enemmän ja nyt sitten muutaman kuvan laitan...
Ensin kuva tytöstä ennen
Ja sitten jälkeen.
Mitä eroa löydät kuvista?
Jos lippistä ei lasketa mukaan :o)
Minny
Lupasin kirjoitella tästä enemmän ja nyt sitten muutaman kuvan laitan...
Ensin kuva tytöstä ennen
Ja sitten jälkeen.
Mitä eroa löydät kuvista?
Jos lippistä ei lasketa mukaan :o)
Minny
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)