torstai 31. joulukuuta 2009

Hyvää uutta vuotta 2010

Nyt onkin joulun jälkeen ollut sellaista hulinaa ja menoja enemmän kuin tarpeeksi ja bloggaaminen jäänyt.
Aatto aamuun herättiin jo aikaisin kun eiväthän lapset malttaneet nukkua ;)
Illalla oli kuusi kannettu sisään ja isi oli kuuseen laittanut jo valot ja latvaan tähden paikoilleen ja äiti hoiti nauhat. Muuten sitten kolmikko vastasi kuusen koristamisesta ja hyvinhän se onnistui, kaunis kuusi tulikin.
Siitä sitten siirryttiin aamupuuron kimppuun. Naksu oli se onnellinen joka mantelin riisipuurosta nappasi. Voi sitä iloa =D Oli vaan niin reilu Naksutin,että matelin nuoksi saamistaan nameista sai sitten sisko ja veikkakin osansa, ei kellekään tullut paha mieli =)
Siitä sitten petivaatteiden vaihtoon ja muutakin sellaista pientä hienosäätöä piti vielä tehdä siivoilujen yms suhteen.
Joulurauhan julistamisen jälkeen olen pyrkinyt rauhoittamaan omat puuhani.
Isimies ajeli hakemaan minun joulukinkkuni (savulojen) Lohelasta ja me alettiin siinä sitten äitini kanssa pikkuhiljalleen laittaa jouluruokia.
Miekkonen toi samalla siskoni tyttärensä ja avomiehensä kanssa aattoa viettämään.
Perunoita,laatikoita,herneitä,graavilohta, salaatteja, kinkkua, savulohta, karjalanpiirakoita....nams,kyllä napa paukkui kaikilla =)
Joulupukkikin ennätti vieraisille.
Pikku mieskin reippaana poikana meni pukkia vastaan eikä pelännyt ollenkaan,
syliinkin uskalsi ja isommat lapset laulaa luikauttivat kaksikin laulua pukille.
Lahjoja pukki kantoi meille taas vaikkas kuinka.
Papu oli sitten ollut perheestämme kiltein kun lahjojakin tuli hänelle niin paljon kuin pojille yhteensä =D
Lahja bloggauksen teen vaikkasta erikseen, vaatetta tuli paljonkin.
Oli pukki kuullut toiveet.
Enoni on syntynyt jouluaattona ja suuntasimme siinä sitten illan ratoksi 60vuotis päiville kahvittelemaan.
Käytiin ihan vain pikaisesti, oli joulusauna kotona lämpiämässä.
Nyt on sitten vietetty aikaa wii:n parissa niin lapset kuin vanhemmatkin..se on kyllä ihan huippu =)
Nyt sitten rauhoitumme vuoden viimeistä päivää viettämään ihan oman porukan voimin.
Miekkonen osti muutaman raketin viihteeksi lapsille ja kenties suuntaamme ilta kymmeneltä kaupungillekin kun on kaupungin tarjoama, lapsille suunnattu ilotulitus.
IHANAA VUODEN VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ SEKÄ TULEVAA VUOTTA 2010 JOKAISELLE BLOGISTILLE SEKÄ LUKIJALLENI!
KIITOS KÄYNNISTÄSI =o)
Minny perheineen

torstai 24. joulukuuta 2009

Hyvää Joulua!

Meidän tonttujoukko viime vuodelta toivottaa kaikille blogisteille ja lukioilleni hyvää ja rauhallista joulua!!

Minny perheineen


perjantai 18. joulukuuta 2009

Jouluvalmisteluja

Minä olen aina pitänyt joulusta.
Ihan aina.
Jouluna pitää olla lunta, tunnelmaa, kynttilöitä, oikea joulukuusi...
Jouluna pitää olla myös joulusauna ja rakkaat ihmiset ympärillä <3
En niinkään kaipaa sitä lahjavuorta vaan tunnelmalla pärjään jo pitkälle.
En odota itselleni kasaa lahjoja vaan tykkään hankkia rakkailleni jotain mukavaa.
Tykkään siitä kun saan tehdä ihmisen pienelläkin muistamisella iloiseksi ja onnelliseksi.
Rakkaat ihmiset kokoontuu yhteen nauttimaan ihanasta tunnelmasta, joulukuusen tuoksusta, joulu ruokia unohtamatta.
Lasten iloa voisin seurata loputtomiin.
Joulusaunakin on jotain muuta kuin tavallinen lauantain saunominen vaikka käytäntö
ei mihinkään muutu.
Lasten iloa imen itseeni.
Tänäänkin lasten riemu oli suunnaton kun saivat omiin huoneidensa ikkunohin jouluvalot.
Sitä naurettiin ja ihailtiin.
Lapset osaavat nauttia täysin rinnoin pienistäkin asioista.
Joskus kun itsekin pystyisi samaan.
Minny

lauantai 12. joulukuuta 2009

KIITOS salainen ystäväni!!

Tässä kahvin ja ulkona vallittesevan pimeyden kanssa hiippailin koneelle kun lapsetkin vielä nukkuu.
Heti alkuun haluan sanoa ison kiitoksen edellisen surupostauksen kommentteihin <3
Hieman alkaa itsellänikin jo pahin suru helpottaa.
Tarkoitukseni oli tässä nyt kuitenkin laittaa kuvaa salaisen ystäväni lähetyksestä.
Sain kauniin enkeli joulukalenterin, kirjanmerkin sekä magneetin.
Nämä oli pakattu kullan väriseen kirjekuoreen josta tietenkin aloin sitten heti vakoilemaan postileimaa...hih...minäkö utelias...
Mutta,höh! Postissa ovat unohtaneet tuikata kuoreen leiman.
Salainen ystäväni siis pysyy salaisena edelleenkin.
Kiitos sinne jonnekin =o)

Minny

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Syvälle sydämeen sattuu =`(

Eilinen päivä oli tuskaisin piiiitkäääään aikaan.
Vaikka tarkoitus olikin juhlistaa kahden nuorimman synttäreitä niin päivä alkoi mahdollisimman huonolla tavalla.
Olin kuitenkin osannut jo asiaan varautua ja tiesinkin jo odottaa sitä tapahtuvaksi.
Mukavaahan se ei koskaan ole.
Rakas kissa neitomme on siirtynyt enkeliksi taivaaseen.
Siitä olen iloinen,että rakas ystäväni sai kuolla kotona tutussa ympäristössä, läheistensä luona täysin luonnollisen kuoleman nukkumalla pois.
Olen onnellinen siitä ettei hän ollut sairas eikä ollut kipuja,
ja vaikka tosi pahalta tuntuukin olen onnellinen siitä,että hän sai luonnollisen kuoleman.
Kissamme ei koskaan viihtynyt kantolaatikossa ja vielä vähemmän autossa jotenka näiltä rasituksilta säästyttiin ja hän sai olla loppuun asti rakkaimpiensa luona tutussa paikassa.
Rakas ystäväni on haudattu nuoren tammen juurelle jonne kävimme lasten kanssa hautaamisen jälkeen sytyttämässä kynttilän. Esikoisella silmät punaisena ja sikkurassa itkemisestä.
Itselläni kameran takana samoin.
Nytkin kyyneleet valuu kun tätä kirjoitan.
Syvälle sydämeen sattuu.
IKÄVÄ.
=`(
Minny

tiistai 1. joulukuuta 2009

Onhan se tapa tämäkin aloittaa joulukuu...

Näin se vain sitten alkoi se joulukuukin.
Itsellä vain joulufiilis tällä hetkellä tasan nolla, jos ei pitkälti miinuksellakin.
Ei vaan tunnu mikään joulu juttu missään tällä hetkellä.
Meidän 14,5 vuotias kissa neitonen alkaa olla melkoisen heikossa kunnossa, jotenkin on tämän päivän aikana tullut fiilis,että taitaa kissanen alkaa olla tiensä päässä =´(
Olen muutaman päivän ajan siivonnut ripuleita lattialta ja kovasti tuntuu kissa olevan heikko ja laihtunutkin raasu.
Matolääkkeet annettiin jokunen päivä sitten ja ajattelin sen jo auttaneen kun vatsa ei ollut enää sekaisin,mutta onpa se sitä sitten kuitenkin.
Tänään taas.
Tälläiset vaivathan voivat tietenkin johtua monestakin jutusta,mutta jotenkin vain saan sen tunnelman nyt.
Kissa yrittää olla pirteä ja kehrääkin,mutta ei kaikki vain ole kuitenkaan kohdallaan.
Kyynelehdin jo pelkästä ajatuksesta,että eläinlääkärille meno huomenna on se viimeinen matka =`( =`(
Minny
p.s.Kiitos salaiselle ystävälleni tänään saapuneesta kirjeestä.
Bloggaan siitä myöhemmin.
MUOKKAUSTA TEKSTIIN:
Tilanne kissan kanssa vaikuttaa huomattavasti paremmalta. Ei ollenkaan sellaista nuutumusta ja apaattisuutta mitä illalla oli...
Pieniä määriä on syönyt hyvällä ruokahalulla ja kaikki ruoka on kestänyt sisälläkin =)
Taidan nyt vielä tämän päivän ajan seurata tilannetta.

maanantai 30. marraskuuta 2009

Onko nyt oikeasti jo marraskuun viimeinen päivä?!!

Siis huh huh...
Sellaista menoa ja meininkiä ollut taas ettei mitään rajaa...
Jotenkin itsestäni on aivan uskomatonta,että minunlaiseni ihminen joka on suurinpiirteinkin koko elämänsä fanittanut joulua ihan älyttömästi ei ole tehnyt vielä joulun eteen yhtikäs mitään..=/
Ei ole koristeita vielä missään
Ei ole jouluvaloja
Ei ole yhtään lahjaa hankittuna
Ei ole lasten kanssa askarreltu kortteja valmiiksi
Ei ole edes aloitettu joulusiivousta
Ei ole kirjoitettu joulupukille
Ei ole lunta
Lapsille olen sentään suklaakalenterit hommannut jo silloin risteilyltä,
siellä oli suosikit jokaiselle...Esikoinen valitsi kalenteriinsa Spider man:n, Papu halusi (yllätys yllätys) Hello Kitty kalenterin ja Naksu sitten nappasi Nalle Puh kalenterin =)
Nyt on kyllä ihan pakko alkaa tekemään jotain, valoja saatava ainakin esille.
On tässä muutaman päivän sisään tapahtumaakin meillä kun on ensin me&i kutsuja ja synttäreitäkin*2 tuloillaan.
Nyt kuitenkin nappaan kupillisen kaffetta ja kohta sitten hakemaan Papuliini kerhosta.
Minny

tiistai 24. marraskuuta 2009

Turkuun

Täällä ollaan suuntaamassa sukuloimaan sekä samalla töihinkin reissun päälle.
Perjantaihin asti turussa =o)
Saattaaapi olla,että kuvattomasti bloggailen reissunpäältä jos oikein innostun =D =D
Nyt tavaroiden kasaaminen autoon..
Mukavaa viikkoa toivotellen:
Minny perheineen

perjantai 20. marraskuuta 2009

Ostokset Helmiltä

Meillä on sairasteltua ihan oikein olan takaa,mutta kun luin lastenhuoneesta noottia hiljaisista blogeista jotka ovat salaisessa mukana pitää nyt edes jotain jaksaa raapustaa...
Pitkän aikaa sitten sovittiin Helmin kanssa kaupat jonathanin vihreästä vk-haalarista.
Tämä on 92cm kokoinen ja ajattelin,että olisi meille sopiva sitten talven jälkeen.
Saas nähdä kuinka käy...pikku mies on niin kirppu vielä,että molemmat toppapuvut edelliseltä talvelta 80cm kokoiset ovat vielä sopivat pikku ukolle.
Henkkarin 86cm ruutuhaalari on ollut muutamaan otteeseen käytössä,mutta ihan liian suurihan se vielä on niin pituudesta kuin leveydestäkin.
Kuvassa olevat hatut on myöskin Helmin käsialaa niinkuin suurinosa lukioista jo huomasikin =)
Kerrassaan kauniita ja etenkin tyttösen hattu sain suuren ihastuksen aikaan kun paketista ne kaivelin. Neiti tuumasi isoon ääneen "WAUUUUU" =D
Ihastusta ovat herättäneet jopa kaupassa jossa tuttu myyjä ihasteli ja kyseli hattujen alkuperää.
Kauniita ne onkin.
Tiara siis neitosen, traktori on pikku ukolle ja auto sekä etana on esikoiselle.
Nyt kipiänkin tästä koneelta kahvini kanssa etsimään lääkettä ja sitten yritän jaksaa jatkaa tätä kodin pyörittämistä, kuumeesta huolimatta...
Minny

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Hampaiden narskutusta ja sormien naksutusta

Eilen nukkumaan käydessäni kuuntelin jälleen kerran hurjan kuuloista hampaiden narskutusta neitosen huoneesta.
Huh huh...kamalaa!
Sitä on jatkunut jo ainakin vuoden päivät ja olen hammaslääkäriltäkin kysellyt keinoja välttää sitä. Keinoja vaan ei ole.
Mitä vilkkaampi ja tuohukkaampi päivä on meillä ollut niin sitä enemmän neitonen narskuttaa.
Jos on ollut rauhallinen päivä niin saattaa jopa mennä koko yö narskuttamatta.
Niinä harvoina kertoina kun tyttö nukkuu vieressäni niin en itse saa nukuttua kun ensinnäkin tyttö pyörii ja hyörii ihan super-hyper paljon ja sitten havahdun hereille joka ikinen kerta kun narskutus alkaa.
Ihan selkäpiitä karmii.
Jos neidon herättää niin narskutus loppuu ihan vain siihen hetkeen kun neito hereillä on,mutta kun nukahtaa takaisin niin sama meno jatkuu =(
Tosi ikävä tapa vaikka eihän typy sille itse minkään mahda, on vaan niiiin kurjan kuuloista ja eihän se hampaillekaan hyväksi ole.
Hammaslääkäriltä saadaan jossakin vaiheessa helpotusta kun neidillä on joku vinopurenta suussaan (en muista nyt tämän purennan ns.virallista nimeä) ja onkin tarkoitus siinä vaiheessa soittaa aikaa Papulle hammaslääkäriin kunhan ekan hampaansa tiputtaa.
Siinä vaiheessa aletaan jonkun muotin avulla korjaamaan purentaa joka sitten saattaa rauhoittaa myöskin tuota narskuttamista.
Tästä sain illalla ajatuksen ja ajattelin tiedustella teiltä muilta,että onko teillä taikka lapsillanne taikka vaikka miehellänne jotain sellaista tapaa josta soisit päästä eroon????
Meillä on ehdottomasti:
-Neitosen narskuttaminen
-Itse olen päässyt kurjasta tavastani naksutella sormiani (siis noita luita sillai painella,että ne naksuu...) mutta varpaita naksutan toisinaan edelleen...tästä haluan eroon!!
-esikoisen soisin oppivan MONISTA kehoituksista viemään omat räkärättinsä roskiin....olen kyllästynyt keräämään niitä ympäri kämppää---murrr---
-miehen "hajuhaitat" =D
-suhtautumiseni ruokaan..
-tupakointi....
Nyt en saa muita mieleeni vaikka kyllä niitä varmasti vielä enemmänkin on...
Minny

lauantai 7. marraskuuta 2009

Isänpäivän kynnyksellä

Aina näin isänpäivän kynnyksellä jään miettimään omaa suhdettani isääni.
Tai oikeastaan sitä miksi sellaista ei ole.
Mistä se johtuu? Onko vika minussa?
Vanhempani ovat eronneet jo ajat sitten, en edes muista sellaista aikaa kuin isä olisi kotona asunut. Ja kun on kanssamme vielä asunut niin hänen tekemisensä ja käyttäytymisensä ei ole ollut ketään mairittelevaa jotenka jätän ne tässä mainitsematta.
Nuorempana kyläilin isäni luona naapuri kaupungissamme, silloin vielä isän äiti, rakas mummonikin oli hengissä. Mutta mitä vanhemmaksi tulin niin sitä vähemmän tuli vierailtua isäni luona. Nuorena muut "kiireet" veivät voiton eikä sukuloimisia pitänyt niin kovin tärkeänä.
Jos en itse ottanut häneen yhteyttä niin eipä sieltäkään mitään kuulunut.
Ennen pitkää sitä turtuu pitämään yhteyttä ja välejä kunnossa ihan yksinään.
Jos viimeisimmät tiedot paikkansa pitää niin edelleenkin asutaan naapuri kaupungeissa,mutta suuremmin ei ole edes kiinnostusta ottaa yhteyttäkään.
En edes muista koska ollaan viimeeksi nähty.
Niin pitkä aika siitä kuitenkin on,että isäni ei ole miestäni nähnyt -lapsista nyt puhumattakaan.
Kaksi nuorimmaista olen synnyttänyt hänen silloisessa kotikaupungissaan ja laittanut hänellekin ilmoituksen tekstiviestillä kun on lapsenlapsi ollut maailmassa.
Toisesta sain onnittelut ja toisesta en edes sitä!
Mitä tämä kertoo jos miestä ei edes omat lapsenlapset kiinnosta!!?
Noiden lisäksi minulle se ns.viimeinen niitti oli sen kun mentiin naimisiin mieheni kanssa.
Ilmoitin hänelle hyvissä ajoin,että hänen on tultava paikalle.
Halusin hänet perinteisesti luovuttamaan tyttärensä.
Hommasin jopa kyydinkin kortittomalle isälleni.
Mutta kun ei niin ei =(
Voitte varmasti kuvitella mitenkä sydämeeni sattui kuin kuitenkin kyse merkittävästä etapistani elämässäni.
Onneksi kuitenkin elämässäni on eräs sukulaismies, kummini joka on minulle varmasti loppu elämänsä ajan läheisempi kuin oma isäni on koskaan ollut tai tulee koskaan olemaan.
Tämä kummini on oikein korvaamaton aarre.
Monessa hädässä hän on minut pelastanut ja sellaista murhetta tai muutakaan ei ole jota en voisi häneltä pyytää. Apua saan häneltä aina jos vain tarvitsen.
Kiitos rakas kummini,että olet elämässäni!
Minny

maanantai 2. marraskuuta 2009

Mukavaa marraskuuta!

Ihanaista marraskuuta jokaiseen kotiin!
Niin se joulu vaan lähestyy.....TYKKÄÄ :o)
Meillä miekkonen suuntasi viemään neitosta kerhoilemaan ja minä tässä yritän saada viimeiset tavarata pakattua
(eikös se pakkaaminen onnistukin hyvin koneella ollen.........................)
ja pojat katselee junior kanavalta seikkailija Doraa. Se on nykyään ihan ykkönen meillä.
Meidän perhe +appivanhemmat suunnataan tänään Helsingin kautta kohti Tukholmaa.
Mennään sellaiselle päivä Tukholmassa risteilylle.
Nice =) Pääsee syömään itsensä kipeäksi seisovasta pöydästä ja shoppaamaan maissa lompakon tyhjäksi =D
Hih...kumpikaan tokkopa toteutuu.
Mutta toivotan jokaiselle mukavaa alkanutta viikkoa ja loppuun laitan viimeinkin kuvan siitä mitä sain liberolta hyvitykseksi niistä huonoista vaipoista joista aikaisemmin bloggasin....

Minny

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Yritän tässä nyt ottaa itseäni ihan kunnolla niskasta kiinni näiden bloggausteni suhteen.
Jotenkin vaan kaikkien hulinoiden ja töiden myötä on vaan ylimääräinen koneella kököttäminen jäänyt melkoisen minimiin.
Nyt jos kuitenkin saisin nämä muutamat ostokset edes julkaistua.
Kuvia koneella jonkin verran ja kirjoitettavaa olis yhtä ja toista...
Tässä nyt ensialkuun näitä shopattuja.
Eka kuvassa Papu-neitoselle mini julia malliston kukkasia, nämä hurmasi neitosen :o)
Seuraavassa kuvassa kappahl vaatteita.
Jo muistakin blogeista tutut turkoosit velourit (esikoisen kaappiin pojan kasvamista odottamaan) Punaiset velourit neidolle nyt käyttöön ja en voinut vastustaa tuota kukkatunikaa! Kerrassaan kiva yhdeistelmä noiden tumman punaisten housujen kanssa!!!

Sitten hiphei...tutta retronorsuja on kotiutunut meillekin =D
Enpä voinut sitten minäkään näitä vastustaa...sarjan pitkienhousujen metsästys jatkuu...



Näiden lisäksi meillä mm. ollaan:
-Juhlittu x 2
-Sairastettu
-Siivottu lasten kaappeja
-Vietetty illan istujaisia
-Opittu K-kirjain
-Neuvoloitu
-Itse olen saavuttanut erään ISON etapin...

Noista sitten myöhemmin enemmän............
Minny

lauantai 24. lokakuuta 2009

Huhuilua Ruotsissa käyville!!

Ollaan ensi kuun alussa suuntaamassa päivä Tukholmassa risteilylle ja niin ihastunut kun olen Moonkids vaatteisiin niin ajattelin tiedustella josko joku osaisi sanoa minulle jonkun paikan jossa tätä myydään????
Olisin niiiin onnellinen tästä tiedosta :o)
Nyt ihan pikainen bloggaus vaan, odottelen vieraita kylään.
Kirjoitettavaa olisi kyllä enemmänkin,mutta nyt ei vaan ennätä...
Mukavaa viikonloppua ihan jokaiselle!!
Minny

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Minä x7

Sain blogiini tälläisen tunnustuksen Shaolilta.
Kiitosta vaan :o)
Kun tämän palkinnon saa niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:
Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi
Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
Anna tunnustus seitsemälle
Linkitä nämä blogissasi
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.
1.Olen nuorempana kokenut paljon kaikkea pahaa/ikävää joka on edesauttanut sitä,että olen nyt vanhemmitenkin yhäti vaan hiljainen sivusta tarkkailia.
Kunhan tutustun niin sitten juttu kyllä kulkee =D
2.Omaan huonon suuntavaiston =)
3.Rakastan joulua <3
4.Olen ollut nyt jo 17vuotta kasvissyöjä.
Nuorempana kun aloitin ja asuin vielä kotona silloin,ei äitini ollenkaan uskonut tämän olevan pysyvää,mutta sillä tiellä olen edelleenkin.
5.Inhoan farkkuja. Olen kyllä yrittänyt näihin tutustua,mutta kohdalleni ei ole osunut sellaisia yksilöitä joissa olisi hyvä olla.
6.Olen kirjaimellisesti illan virkku ja aamun torkku!!
7.Pidän erityisen paljon salmiakista.
Haasteen laitan eteenpäin
Pahoittelut jos tulee sellaisille jotka tämän jo saaneet!!
Minny

tiistai 6. lokakuuta 2009

Etsintäkuuluts henkka maukan ruutuhaalariin!!!!

Tuosta haalarista olis siis kyse.
Ensin en pitänyt haalarista ollenkaan ja nyt sitten kun en enää onnistu sitä yhtikäs mistään löytämään haluaisinkin haalarin...
Oikein kiukuttaa kun ei osaa ajoissa päättää!
Meidän henkassa tätä oli enää suurinpana kokona 80cm ja meille pitäisi olla 86cm!
Nyt sitten kovasti olisin mielellään jos joku kehtaisi meille tätä henkasta katsastaa!!?!
Termiittien äiti? Tuusis? Helmi? San-na? Shaoli? Mia?
KUKAAN???
Maksan toki haalarin sekä siitä aiheutuvat postituskustannukset!
Minny

lauantai 26. syyskuuta 2009

Ostaisitko alesta ; ) ??

Huomenta vaan joo---->
Herännyt oon tänään 4.45 ihan ilman mitään syytä ja väsyttänyt ei enää tippaakaan joten....kahvit on jo keitetty ja juotu poiskin....
Tätä en voinut olla bloggaamatta...
Kuva on otettu henkkarin sivuilta ja kuvattu ihan siis tietokoneen näytöltä suoraan jotenka siksi huonon sumea kuva,mutta kyllähän tosta selvän saa...
Tälläistä täältä 4tunnin ja 45minutin yöunilla....
Minny

perjantai 11. syyskuuta 2009

Napinaa liberon vaipoista =/

Pääsin tässä päivänä eräänä ihan itsekseni käymään kaupassa.
Tämä jo sinänsä luksusta kun yleensä lapsista on ainakin yksi mukana, useimmiten koko kolmikko.
Nyt sitten itsekseni käydessä yritin ottaa aikaa itselleni samalla,mutta kuitenkin ripeästi hoitaa ostoksetkin.
Vaippoja piti pikku miehelle hankkia joten nappasin siis niitäkin muiden ostosten seuraksi.
Sitten kipi kipi kotiin päin.
Sitten kun oli tarvis vaippapaketti aukaista niin ensimmäinen ärräpää pääsi siinä vaiheessa kun tajusin tutustua vaippapakettiin kunnolla.
Voi jee! Olen ostanut meillä normaalisti käytössä olevien housuvaippojen tilaan teippivaippoja!
No,eipä niitä ennättänyt lähteä takaisinkaan kiikuttamaan kun yhtään muuta vaippaa ei mistään hoitolaukusta taikka muualta löytynyt.
Seuraava ärräpää pääsi sitten siinä vaiheessa kun aloin Naksuttimelle uutta vaippaa laittamaan.
Voi prkl ei voi olla totta ajattelin.
Seuraavakin ja seuraava ja vielä seuraavakin....
ISO OSA isosta paketista pilalla, käyttökelvottomia.
Ei kyllä paljon naurattanut.
Tälläiseltä (normaaleilta) näyttivät siis näin
ja vielä tässäkin vaiheessa kaikki niinkuin pitääkin....
mutta sitten kun avaat taikka yrität avata takaa teipit....

teippien mukana repeää myöskin koko vaipan osa teipin alta.
Jotain super liimaa taitaa teipeissä olla.
Tästä kiukustuneena kirjoitin sitten pienen kirjeen liberolle ja tyrkkäsin kuvissakin esiintyneen vaipan heillekin näytille.
Ei siis tälläinen voi olla mahdollista,että viskon käyttämättömiä vaippoja roskiin ison kasan!
MURRRRR kun ottaa päähän!
Nyt sitten sain jo paketin heiltä postiinkin ja hainkin sen jo ja paketin sisällöstä kerron toisessa postauksessa toiste kun paketin sisällön kuvat ovat vielä kamerassa ja nyt on jouduttava pusuttelemaan ja peittelemään pikku väki nukkumatin matkaan!!
Minny





sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Äiti lähti traktoripaitoja etsimään....

...ja ensin luuli jäävänsä niitä ilman kun koko lindex:n kävelin läpi löytämättä paitoja,mutta sitten olikin tuurit kohdallaan kun ilmestyi myyjätär kärräillen rekkiä jossa uutuuksia oli esille tulossa.
Nämä etsimäni traktorit niiden joukossa.
Vain vihreänä. No,perempi sekin kuin ei mitään,nappasin molemmille pojille.
Mukaani lähti myös pari muumipaitaa esikoiselle varastoon kokoa 122cm.
Miekkonen vaan oli sitä mieltä,että pojan ollessa sen kokoinen ei sitä enää mitkään muumit jaksa kiinnostaa....poika kyllä tykkäsi =)
Pikku miehelle bodyja 86cm. Valkoisella pohjalla lindex uutuus ja haisuli on muumi sarjaa ja oli alessa. Värikäs body on henkka maukkaa ja Termiittien innoittamana löysi tiensä meillekin.
Cars fanille tai oikeammin Salama ja Martti fanille sukkahousut talveen 86-92cm
Edellisessä kuvassa olleen h&m värikkään bodyn kanssa samaa sarjaa housut sekä kiva turkoosi pöllö-kokohaalari.
Tuon haalarin nappasin myöskin samasta uutuuksia sisältäneestä rekistä lindex:llä.
Takataskukin löytyy....
ja sieltä kurkkaa tuttu pöllö :o)


Nyt vaan pitäisi saada lasten vaatekaapit siivättua ihan kunnolla.
Yksi on tulossa neitosen pieniä penkomaan ja toinen Naksuttimen pieniä vaatteita penkomaan.
Sitten niiden penkojaisten jälkeen raahaan kaiken meille ylimääräisen 10pvä alkavalle kirpputoripöydälle.
Jotenkin nyt ollut sellainen fiilis,että en ala mitään sellaisia ihan kivoja säästelemään.
Säästän vain oikeat ihanuudet....niitäkin riittävästi...
Ja tietty sellaiset jää säästöön joilla on tunne-arvo.
Minny


maanantai 31. elokuuta 2009

Postia Naksulle

Meillä oli pikku miehellä viime talvena henkka maukan ihana nalle karhu hattu,mutta epäilen suuresti sen jääneen jo pieneksi.
Enpä sitten voinut vastustaa kiusausta kun huudossa tuli samanlainen isommassa koossa vastaan :o)
Söpöä hattua piti sitten Naksulle kokeilla heti kun se kotiin saatiin.
(hattu tullut jo ikuisuus sitten,mutta postaan vasta nyt..............................)
Tässä kuvasarja siitä mitä mieltä poika oli mallin töistään....



Hattu on ihan huippu, kiitos myyjälle ; )

Sitten on tälläinenkin ihanuus meille postissa tullut, ihan huippu takki!!!!
Vilkutuksia sekä kiitoksia tällekin myyjälle =)



Minny

perjantai 28. elokuuta 2009

Anonyymi Hanna

Olit laittanut kommenttia ja muutaman kysymyksen.
Pyytäisin,että laittaisit sähköpostiosoitteesi tulemaan (en tietenkään julkaise sitä)
Laitan sitten mailia sinulle tulemaan ja päästään keskustelemaan asioista :o)
Kiitos!
Minny

torstai 27. elokuuta 2009

Ostokset eiliseltä

Kaiken kiireen keskellä on bloggaaminen taas jäänyt ja postattavaakin sen myötä kertynyt.
Tässä nyt kuitenkin tällä kertaa esittelyyn eiliset ostokset.


Ihanan syksyinen paita Naksulle henkasta 6,95 taikka 7,95 en nyt muista sekä kiva sydän piponen neitoselle lindex alelaarista 3€

Papulle puku välikauteen, en vaan voinut jättää kauppaan vaikka välttämätöntä tarvista ei olis ollutkaan...
Puvun lähtöhinta 39,90 ja oli alennettu hintaan 15€ josta sitten sai vielä -50% jotenka puvulle jäi siis kaikkien elejen jälkeen hintaa huimat 7,50€
Alla vielä parempaa kuvaa kivasta kuosista =)


Nyt oli kyllä ostokset vähissä,mutta kukkoro kiittää =D
Minny


lauantai 15. elokuuta 2009

Moonkids uutuuksia

Olen jo pitkän aikaa tykännyt moonkids lasten vaatteista.
Faniksi tunnustaudun.
Olen odottanut enemmän kuin innokkaana uutuuksien ilmestymistä ja illalla sitten huomasin,että wilmis oli kuvia sivuilleen laitellut.
Hmm...en oikein tiedä mitä olisin mieltä...
Montaakaan pakko saada vaatetta ei ollut,kun aikaisemmin niitä on ollut aina useampikin.
Väritys on vanhaa tuttua,raitojakin on,päärynöitä heilläkin ja kummalliset valkoiset nauhat housuissa-haalareissa-mekoissa....niistä tykkää en =(
Aikaisemmat oli minusta paremmat.
Tässä sitten uutuuksia teille kuvin.
Kuvat lainattu wilmis sivuilta =)

näitä pisarahaalareita harkitsen meille.





















Ihan kiva yökkäri.











Päärynät on kivoja sekä paitana että bodynakin. Saattaa ilmestyä meille :o)



Tämä oli jotenkin ei niin moonkids tyylinen....
Mitäs tykkäätte????
Minny













perjantai 7. elokuuta 2009

Vaasassa

Olemme siis täällä Vaasassa.
Aurinko on hellinyt kauniisti jokaisena päivänä ja uimassakin ollaan käyty.
En tosin minä,vieläkään vaikka täällä mökillä ollaankin veden äärellä niin taaskaan en ole uimaan asti ennättänyt.
Ehkäpä, ehkäpä......
Eilen mentiin aamupäivällä kaupunkiin ja piipahtelin muutamassa kaupassa katsastamassa loppu alen tarjontaa.
Henkasta ostin Naksuttimelle oranssin bodyn sekä pitkään etsimäni pallohousut (robottihousut lindex:stä edelleen saamatta...)
Pop:sta mukaan tarttui pari teepparia pikku miehelle ja sukat isommalle miehelle.
Lindex:ssä hyödynsin ota2 maksa1 ale tarjontaa ja mukaan tarttui itselle takki ja hame sekä kaikenlaista muuta pientä =)
Tänään olisi tarkoitus lähteä katsastamaan Vaasan kirpputori tarjontaa ihan miekkosen kanssa kaksistaan.
Toivottavasti jotain kivoja löytöjä olisi jossakin juuri minua odottamassa.... :o)
Minny
Kuvia ei valitettavasti ole laittaa kuin vasta kotiin päästyämme

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Reissuun reissuun

Neljän tunnin päästä kannetaan lapset sängyistään autoon jatkamaan uniaan ja pitkään odottamamme kesäreissu alkaa.
Miekkonen aloitti maanantailta kesälomansa ja nyt sitten reissattava kun omat työtkin alkamaisillaan.
Huomenna reittimme käy Tampereen kautta Kankaanpäähän josta siirrymme Vaasaan.
Sunnuntaina Ouluun ja sitten kotiin taas ja työn pariin..
Jos meitä joku jossakin tunnistaa niin saa tulla nykäisemään hihasta!
Se olisi mukavaa :o)
Minny
pakko yrittää vissiin edes hieman nukkua kun sitten autossa en osaa sitä tehdä kuitenkaan taas

torstai 30. heinäkuuta 2009

Neljäs kuva neljännesta kansiosta

Minulle oli Shaoli heittanyt haasteen johon tartun nyt samantien :o)
Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.Valitse neljäs kuva kansiosta ja julkaise se blogissasi.Selitä kuva.Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.


Tässä kuva joka siitä kohtaa löytyi.
Kuva on otettu 29.4.2006
Yritys on varmaankin ollut ottaa kiva kuva pikkusiskosta
isoveljensä sylissä,mutta tulos ei ihan ole onnistunut ; )
Kuvassa esikoinen on 1.5v ja Papu vajaat 5kk



Haasteen heitän:
Meemulle,San-nalle, Ballohedille sekä Hansulle.



Minny

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Kuka meillä sotkee??!

Jotenkin tuntuu,että ihan koko ajan saa olla jotain paikkaa siivoamassa, imuroimassa taikka luuttuamassa.
Tai ainakin jotain romuja keräämässä.
En vaan jaksa enää ollenkaan ymmärtää mitenkä nämä tavarat aina pääseekin räjähtamään tällätavalla.
Nytkin isommat lapset olivat poissa kotoa toinen yhden ja toinen kaksi yötä ja silti heidän huoneissaan on pyörremyrsky riehunut.
Tämän voisi selittää sillä,että kotona olleet lapset ovat siellä leikkineen,mutta asia ei ole niin.
Kotona olleet lapset ovat joko leikkineet ulkosalla kun ilmat ovat olleet aivan ihanat täällä meillä.
Joka päivä mittari on kohonnut yli +20 asteen ja sadetta ei ole näkynyt.
Sitten vielä tämän lisäksi ollaan oltu liikkeellä joka päivä johonkin niin en enää vaan jaksa ymmärtää kuka meillä sotkee????
Joku tuntuu kantaneen kuution hiekkaakin eteiseen ja murustaneen 5leipäpalasta keittiönpöydän alle....

Arvannettekin varmaan kuka ne sitten siivoaa.........
Jeps,minähän se...toiset riekkuu ulkona kauniissa aurinkoisessa illassa ja minä-----
siivoan sisällä hiki hatussa....huoh...


Minny

torstai 23. heinäkuuta 2009

Elokuun alussa Vaasaan

Meillä mies aloittaa kesälomansa elokuun alussa ja silloin olisi tarkoitus suunnistaa joka kesäiselle reissulle Vaasaan.
Tavallisesti ollaan sitten tultu sukuloimaan poispäin tullessa Turkuunkin,mutta se taitaa tällä kertaa jäädä, valitettavasti välistä.
Oikeastaan odotan tätä reissua jo innolla,on mukava päästä hieman vaihtamaan maisemaa =)

Aikataulusta en vielä tiedä.
3pvä kun miehen loma alkaa niin ei ainakaan heti päästä lähtemään koska silloin esikoisella
on korvatarkastus keskussairaalassa ja myöhemmin sitten iltapäivällä jatkuu hänen jalkapallokoulunsa.
Jo sitä on odoteltukin, niinkuin myös kerhon alkamista.

Sen verran tiedän,että 9pvä minun on oltava Oulussa ja sitten työkuviot pyörähtää käyntiin 10päivä :o)
Tuotakin päivää odotan innolla......

Luultavasti kuitenkin se on se eka täysi viikko kun niillä nurkilla pyöritään.
Jos joku siellä päin sitten kaupungilla liikkuessamme tunnistaa niin saa tulla nykäisemään hihasta!!
Kahvittelemaan ja shoppailuseuraakin minusta saa jos vain aikataulut kaupungissa
sattuu kohdilleen.

Elokuuta jo odotellen
Minny

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Vuonna 2014

Muutamasta blogista bongasin tälläisen haasteen.

Mitä 5vuoden päästä

Lapset:
Esikoinen odottelee ekoja pyöreitä synttäreitään ja neitonenkin täyttämässä jo 9v.
Pikku mies täyttämässä jo seitsemän.
Kaikki ovat tutustuneet jo kouluun,Naksutinkin jo eskarin merkeissä :o)
Ehkäpä tässä vaiheessa on sitten jo se neljäskin lapsonen jo maailmassa tai edes jo suunnitelmissa enemmältikin mukana.

Työ:
Joko olen saanut mukavan työpaikan jostain ja viihdyn hyvin taikka sitten olen saanut toteutettua oman pitkäaikaisen haaveeni ja olen erään alan (kukaan ei varmasti arvaa minkä) yksityiyrittäjä.
Palkkaa saadaan miehen kanssa sen verran,että tullaan mukavasti toimeen.
Toivottavasti ollaan saatu opintolainat sekä asuntolainat pois.

Koti:
Joko asumme nykyisessä talossa taikka sitten mies on toteuttanut haaveensa ja rakentanut meille uuden kodin.

Muuta:
Olen saanut laihdutettua edes osan ylimääräisistä kiloista pois ja olen tyytyväinen itseeni (tuskin tapahtuu..) olen saanut ruoka ongelmani taka-alalle.
Matkustellaan ja nautitaan elämästä :o)


Minny

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Viidakoneläimet velourtunika


Tälläiset meillä oli Papulla sekä kuvassa näkyvänä ruskeana että punaisenakin kun neiti oli pienempi ja käytti kokoja 86-92cm.
Kun nämä jäi pieniksi piti tunikat laittaa neitoselta salaa poistoon. Tyttö tykkäsi aivan älyttömästi tästä.
Olisi vaikka nukkunutkin se päällään.
Nyt sitten onnistuin löytämään huudosta kuvassa näkyvän paidan ja neitonen suorastaan hyppi onnesta kun näki mitä paketista paljastui.
Nyt sitten koitti vain seuraava murhe...paita on tytölle vielä iso koska on kokoa 116cm ja nyt neidolla käytössä vaatteissa koot 98-104cm.
Nyt sitten laitankin tähän etsintäkuulutukset kuvassa näkyvästä tunikasta.
Missä värissä vaan ja kokona saisi olla 98cm---->
Hyväkuntoisesta tunikasta maksankin hyvin :o)
Jos joku haluaa tunikan meille myydä niin kommentteihin voi laittaa yhteystietoja.
En tietenkään julkaise niitä!!
Jään mielenkiinnolla odottamaan...=)
Minny

Kaloja postilaatikossa



Osallistuin J&S blogissa arvontaan ja kerrankin sattui kohdalleen.

En oikeastaan koskaan voita missään mitään,mutta nyt sitten voitin esikoiselle kivan kalapaidan ja eilen se olikin jo tupsahtanut postilaatikkoomme. Kiitos!

Paita on äidinkin mielestä kiva ja esikoisesta niin kiva,että ihan alkoi harmittamaan kun jouduttiin laittamaan paita vielä säilytykseen kun on hänelle hieman liian reilu.

Nyt sitten kun tämän päivän posti vaan tulisi...luvassa pitäisi olla muutama kotiutuva huuto sekä söpötys netti-ostos jota olen meinannut pitkään tilata ja nyt sitten oli alessa niin olihan se pakko...:o)

Minny

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Jos meillä olisi vauva niin nämä lindex uutuudet shoppaisin :o)


Kuten otsikkokin kertoo niin ihastuin näihin kietaisubodyihin kun lindex:ssä näihin törmäsin.
Piti ihan hypistelläkin ; )
Ei vaan ole kenelläkään tutullakaan sen kokoista vauvaa jolle näistä voisi edes jonkun shopata =D
Kerrassaan ihania!!!!





Minny

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Naksulle alesta

Minäkin olen ale tarjontaan tutustunut.
Kovin ihmeellisiä en ole ostanut,oikeastaan ihan tarvittavia vaan.
Jostain syystä en nyt ole oikein innostunut alettamaan ;o)

Tässä kuitenkin muutamat ostokset pikku miehelle, isompien ostokset tulkoot toisella kertaa esitykseen =)
Kuvassa kappahl body sekä h&m body molemmat normaalihinnalla ja kappahl housut alesta.
Molemmat ostettu helsingistä,itiksestä.
Meidän kappahl kun ei myö ollenkaan lasten vaatteita alle 86cm =(
Tässä kaikki muut lindex paitsi teeppari joka on kappahl.
Apinapaita,valasbody sekä työkalut alesta ja puna-valkoinen robottibody on uutuus ja siis normaalihintainen. Hinta taisi olla 5,95 jos oikein muistan.
Ostin sen sillai,että muut ostamani tuotteet olivat ale juttuja ja kassa sitten jotenkin sekoittanut ja antanut roboteistakin -50% alea.
Kaksi muunlaistakin uutuus bodya oli tähän sarjaan,ne eivät meille tällä kertaa kotiutuneet.
Toisessa oli jotain tipusia ja toisessa...hmm...mitä lie..en nyt muista :o)
Robotteihin pitänee hankkia tarjolla olleet housut ainakin ja kenties sukatkin samoin kuin tarkoituksena hankkia myös henkka maukan pallobodyyn kuuluvat housut.

Siinäpä ne ostokset Naksuttimelle.
Isompien hankinnoista laitan kuvia myöhemmin,eipä niitäkään taida tämän enempää olla.



Minny