Itse olen aivan ehdottomasti illan virkku ja aamun torkku :)
Meillä on isommat lapset nukkuneet jo pitkään omissa huoneissaan ja
jatkettavissa sängyissään.
Esikoinen kun oli 1v2kk neitosen syntyessä niin pinnasänky oli jo siirretty vauvaa odottamaan.
Mitään ongelmia ei ollut sänkyyn siirtymisessä, samaan aikaan silloin muutettiin ja enemmän harmitusta silloin aiheutti uusi huone uudessa paikassa kuin uusi sänky.
Pikaisesti kuitenkin poika tottui ja muita ongelmia ei ole ollut.
Papu oli suurinpiirtein saman ikäinen kun hänellekin päätettiin hankkia
jatkettavasänky.
Samaan aikaan sitten oli myöskin siirto pois meidän makkarista omaan huoneeseen.
Ei ongelmia.
Muuta kuin se,että neitosta sai ainakin sata kertaa alkuun olla viemässä sänkyynsä takaisin kun oppi sen,että itse sieltä pääseekin pois :)
Hermoja se toisinaan koetteli kun laitat häntä sänkyyn yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan....
Ei sitä onneksi pitkään tarvinnut tehdä kun oppi ettei se hyppääminen mitään auta ;)
Neitosella on aina olleet hyvät unenlahjat, hyvä kun ennättää saada päänsä tyynyyn kun jo nukkuu :D
Mutta harmina on ollut hampaiden narskutus...huh mitä kuunneltavaa se onkin!!!!
Hammaslääkäri oli sitä mieltä,että meidän neitonen purkaa sitä kautta päivän tapahtumia ja kun sitä sitten tarkemmin aloin silloin seurailemaan niin totta se oli,että jos meillä on ollut vilkas ja vauhdikas päivä niin hurja narskutus oli yöllä, mutta taas jos ei mitään erikoista päivässä niin yö oli hiljainen.
Nyt onneksi tuo kamaluus on jo harvinaisempaa.
Mutta nyt on sitten uusi taipumus neitosella....unissakävely!
Olen nyt kahdesti tavannut hänet hortoilemasta silmät auki vailla minkäänlaista ymmärrystä tästä maailmasta...vastaa kun jotain kysyn ja hetki siinä menee ennen kuin sitten herää ja hymyilee äidille.
Aamuisin ei muista tapahtumasta taikka jutustelustamme mitään.
Muutaman kerran olen laittanut hänet sängystään istumasta takaisin nukkumaan.
Joopa joo...nyt sitten se päivien purkaminen tapahtuu näin.
Ei se ole mukavaa tämäkään...
Pikku ukko nukkuu yhä meidän kanssa samassa makkarissa.
Tarkoituksemme on ollut hankkia pojille kerrossänky ja laittaa heidät nukkumaan samaan huoneeseen.
Tämä suunnutelma on nyt jäädytetty kun olemme tulleet siihen tulokseen,että ei tämä talo nyt taidakaan olla se jossa asutaan loppu ikämme.
Tarkoitus olisi vielä alkaa rakentamaan.
Se on projekti nro.1 ja projekti nro.2 on myöskin jossakin vaiheessa luvassa,mutta ei siitä sen enempää, vielä..
Mutta siis Naksu on edelleen huoneessamme ja hänkin nukkuu jatkettavassa sängyssä.
Hänen pinnasängystä ns.tavalliseen sänkyyn onnistui kaikista kivuttomammin.
Ekaa kertaa illalla uuteen sänkyyn nukkumaan mennessään pikku mies otti ja käänsi vain kylkeään ja alkoi nukkumaan :)
Nyt olen kuitenkin ajatellut katsastaa josko saisin Naksuttimen sängyn raahattua pois huoneestamme, saisivat pojat yhteisen huoneen kuitenkin,mutta ilman sitä kerrossänkyä.
Jospa saisin järjestyksen esikoisen huoneessa muutettua niin,että sinne mahtuisi yksi sänky lisää.
Samalla voisikin sitten tehdä leluista ja kirjoista ja muusta roinasta inventaarion =D
Minny
3 kommenttia:
Mekin siirsimme neidin pojan huoneeseen nukkumaan noin 1kk sitten. Aluksi meni hyvin, mutta sitten neiti alkoi heräilemään yöllä ja huusi paniikinomaista itkua sängyssään. Mikään muu ei huutoon auttanut kun viereen ottaminen, joten siirsimme sängyn takaisin meidän huoneeseen, jossa neiti nukkuu taas täydet yöt. Huoh, olisi ollut kiva saada neiti meidän huoneesta pois ennen kuin uusi vauva syntyy...
Meilläkin alkaa rakennusprojekti luultavasti vielä tulevana syksynä. Tontti jo on, mutta katsotaan mihin rahkeet riittää...
Mikäköhän se teidän projekti nro.2 on?;)
Nyt olis pojat samassa huoneessa, juuri saatiin järjestystä vaihdettua. Isompi poika oli innoissaan,mutta pienempi ei olisi halunnut sänkyään siirrettävän.
Saas nähdä mitä tapahtuu kun pitäisi illalla nukkumaan käydä...
Helmi:No voihan harmitus. Neiti ei tainnut olla vielä valmis siirtoon. Kokoilette sitten jonkin ajan päästä uudestaan. Toivottavasti paremmalla onnella.
Peukutuksia!!
Meillä on rakentaminen haaveena vielä, tonttia tms ei olla sen enempää katseltu. Pitäis tää kämppä ensin laittaa joskus sitten myyntiin yms.
Vielä on PITKÄ matka haaveen toteuttamiseen.
Ja siitä projektista nro.2 lisää sitten joskun toiste... ;)
Aamun torkku tietysti! ;) Sitten yöllä voisin valvoa vaikka kuinka myöhään.
Meillä pojat nukkuu tosi hyvin, en muista edes koska olisin yöllä noussut poikien takia. Emilin varmaan joskus kuukausia sitten.
Toivottavasti teilläkin yölliset kävelyt ja narskuttelut loppuu pian. Siskoni on lapsesta asti ollut yökävelijä ja oli aika hurjaa välillä se meininki. heh.
Lähetä kommentti