Me lähdettiin eilen mökille juhannusta vastaanottamaan.
Säätiedotuksia katseltiin ja kovin lupaavalta ei vaikuttanut...
Kuitenkaan kovinkaan montaa tippaa ei taivaalta niskaamme tullut ja iltasella säätiedotuksesta huomattiinkin,että oltiin sopivasti jääty sade-alueiden väliin :)
Mutta siis alku illasta syötiin kupumme täyteen, saunottiin ja sitten vain vietettiin aikaan niin oman perheen, appivanhempien kuin muidenkin vieraidenkin kanssa.
Illan pimentyessä laitoimme kokon palamaan ja nostimme kuohuviini lasit juhannuksen kunniaksi, lasten laseihin kaadettiin muumilimpparia.
Kaunis, tyyni ja lämpöinen ilta helli meitä kokon katveessa, ainoastaan paljon itikoita kiusanamme.
Vihaan itikoita!
Ja kaikenlisäksi olen niiden pistoille allerginen.
Allergialääkkeet ovat onneksi mukanani ;)
Lasten luokse alkoi kymmenen jälkeen hiipimään nukkumatti,mutta esikoinen ei meinannut millään antaa unelle mahdollisuutta.
Ja kun esikoista ei olevinaan väsyttänyt iin eihän Papukaan sitten voinut nukkumaan suunnata..
Naksu kuitenkin ilmoitti itse haluavansa hammaspesulle ja eipä siitä kovinkaan paljon pidempään isommatkaan valvoneet.
Appiukkokin painui pehkuihin jotenka me muut sitten suuntasimme grillelle tulesta nauttimaan ja hieman iltapalaa tekemään, muutama raparperi-mansikka siideri meni siinä iltapalan kyytipojaksi.
Tänä aamuna taivass näyttäytyi harmaana.
Muutama sadekuuro ollaan niskaamme saatu.
Mutta lämmintä on kyllä.
Lapset odottavat kovasti aurinkoa koska ovat saaneet luvan lähteä järvelle kokeilemaan uutta kumivenettään jos ja kun aurinko paistaa.
Ihanaa juhannuksen jatkoa kaikille toivottelee:
Minny
Lapset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti