perjantai 17. huhtikuuta 2009

Tuliaiset Tukholmasta ja eiliset shoppailut

Lumista perjantaita täältä meiltä. On kyllä ollut niin tasaisen tylsä ja harmaa päivä kuin vain olla voi. Ei juurikaan tunnu,että kevät edes olisi tulossa kun taivaalta tulee koko ajan lunta, välillä ihan niin sakeastikin ettei meinaa ikkunasta ulos kunnolla nähdä.


Nyt kuitenkin sain aikaiseksi ladata tuliaisten kuvat koneelle ja laitan ne nyt sitten tänne.

Lähdetään Papu neitosen tuliais vaatteista liikkeelle.

Kukkavelourit olivat lindex:llä sellaiset joita mietin pitkään aikoinaan ja silloin ne jäi ostamatta,mutta nyt sitten nappasin ne.
Kuvassa olevat ihanaiset frotee shortsit suorastaan vaativat päästä meille =D,ovat kyllä ihanat!!
Valitettavasti vaan 110cm oli saatavilla olevista pienin koko (meillä nyt neidolla käytössä koot 98-104cm) otin sitten sekä tuon 110cm että 116cm shortsit molemmat kun niin kovasti niihin ihastuin. Hintakaan ei päätä huimannut kun olivat vain 4€ kpl!!!


Lindex Bamse tunika ja Minni hiiri Kappahl:sta


Tässä sitten jo esikoiselle tullutta vaatetta.
Koppis paitoja meillä oli jo kahdessa värissä,tätä ei ennestään ollut ja "pakko" oli se meille ottaa kun hintaakin huimat 3€ =o)
Pun paita kappahl ja Cars-paita h&m


Tässä jo aikaisemmin mainitsemani raitavelourit lindex:stä sekä samasta kaupasta myöskin oranssit polvihousut (kiitos Mia:lle jälleen kerran ostos vinkistä)


Sitten päästäänkin Pikku herran tuliaisvaatteisiin.
Velourhaalari koossa 86cm sekä sukkahousut 74/80 puoleen hintaan.


Pari pop:n teepparia.
EN OLE keltaisen värin ystävä en sitten ollenkaan,mutta tuo sammakko hurmasi minut jotenka ostin sitten senkin ;o)
Keltainen kokoa 92 ja sininen 86cm


Sitten nämä ihanaiset h&m bodyt.
Ihastuin heti! Nämä ovat eko puuvillaan ja aivan ihanan pehmeät ja Naksutinkin ihastui noihin kirkkaisiin kuviin. Molemmat ovat kokoa 86cm olivat joko 5.90 taikka 6.90 en nyt muista.


Nämä seuraavat onkin sitten jo eilisiä ostoksia =o)
lh-bodyt on ota3 maksa2 sarjaa ja pitkähihainen oli alessa.

Tämä alla kuvassa oleva hihaton tikrubody jäi harmittamaan kun en saanut Tukholmasta oikeaa kokoa Naksulle,mutta meidän henkka maukassa olikin =D


Tämä käy ihan kivasti myös noiden lindex:n polvihousujenkin kanssa....


Sitten seuraa hieman narinaa..........
Ostin siis esikoiselle polvihousut Tukholman lindex:stä ja kävin sitten hakemasta "omasta" liikkeestämme sitten samanmoiset,mutta vihreät.
Viikkasin housut kaappiin ja jäi jotenkin kumma fiilis,että ei nämä nyt ole samanlaiset kuin ne oranssit...kaivoin ne kaapista ja vertasin...voihan pylly...katsokaa itse

Molemmat ovat kokoa 116cm ja sekä leveydessä että pituudessa noinkin suuri ero!!
Kipittelin sitten takaisin lindex:iin ja olisin vaihtanut housut toisiin,mutta eipä rekissä enää ollutkaan kuin 86cm vihreissä.
Vertasin kokoja 110 ja 116 toisiinsa niin noiden kokojen välillä on juuri tuollainen kuvassa näkyvä ero. Olen siis ostanut vihreät housut koossa 110cm vaikka niissä toisen koon lappu onkin.
No,eipä sinänsä tämä on käyttökokona esikoisella jotenka menee nämä hänelle,mutta olisin vain halunnut ne oikeasti 116 kokoa olevat :o)
Sen verran vielä loppuun,että olen kiinnostunut ostamaan nämä lindex:n polvihousut tyttöjen värissä koossa 104cm.
Meidän kaupasta olivat loppu ja haluaisin Papuliinille polvihousut myöskin.
Minny

7 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Voi mitä ihania ostoksia!, en malta odottaa että minäkin pääsen sinne ostamaan. ;)

Kurja tuo froteehousuhomma.
Minä voin katsoa teille noita pinkkejä(kö?), kun pistäydyn parilla Lindexillä eripuolella suomea ensi viikolla. ;)

Vauhtivekaroiden äiti kirjoitti...

Aivan ihania ostoksia kaikki! Kukkashortsit ovat aivan huippuhienot :)

S kirjoitti...

Voi noita shortseja...

Helmi kirjoitti...

Ihania shortseja!

Meillä on myös tuo keltainen popin paita.

Kati - Kylätien termiitit kirjoitti...

kivoja ostoksia. minun piti blogisi innoittamana mennä tänään henkkamaukkaan katsomaan noita ekopuuvillajuttuja. kolme bodya ja parit housut samaa sarjaa lähti mukaan :o) ihailin kuosia jo sasan blogissa, harmi ettei meidän kaupassa ollut T-paitoina noita.

minny kirjoitti...

Toivotaan toivotaan,että Mia saa meidän neidolle jostain polvihousut =)

Moni muukin kuin minä on näköjään ihastunut noihin shortseihin. Söpöset kyllä :o)

Poikien äiti:Kiva,että saan joskus toimia innoittajana minäkin. Meidän omassa henkassa ei noita edes ollut vielä. Saattaa olla,että joutuu ostamaan kyseisiä lisääkin...;o)

Tilda kirjoitti...

Mulle kanssa käynyt hassusti Lindexin housujen kokojen kanssa, ostin vauvapuolelta velourhousuja (niitä kapeita, suoria) sekä koossa 80cm että 86cm, ja yhdet 86cm oli ihan samankokoiset kuin ne 80cm. Ei ole ihan kokolaput osuneet kohdallensa. :(