Jo jonkin aikaa on flunssa tehnyt pikku ukkoon tuloaan.
On vieraillut sillai on/off menetelmällä, välillä nenä vuotanut oikein urakalla ja välillä tuntuu sitten kadonneen kokonaan.
Nyt on taas muutaman päivän olleet rakähanat auki.
Huonoksi onnekseni sama juttu myös itsellänikin.
Lauantai aamuna herätessäni joka paikkaan kolotti ja tuntui kuin nukkumatti olisi ajanut yön aikana kymmeniä kertoja katujyrällä ylitseni =(
Yllättävää,että miehellä sattuu nyt tietenkin olemaan juuri iltavuoroja ja olen lasten kanssa itsekseni.
Oikein inhotti eilen taas ajella paikasta toiseen milloin ketäkin lapsista kuskaten.
Ollenkaan ei olisi kiinnostanut lähteä esikoisen jalkapallo harjoituksiin ja napata mukaan myöskin Naksua sekä Papuakin,mutta eipä se vaan auttanut, mentävähän se oli.
Ja tokihan siitä sitten verotkin maksoin, illalla 38.4 kuumetta.
Tänään onkin miekkonen sitten hoitanut niin kaupassa käynnin kuin esikoisen eskariin viemisen sekä pois hakemisenkin.
Itse olen yrittänyt olla tekemättä mitään, nauttia teestä ja saada itseni kuntoon.
Perjantaina olis oltava töissäkin taas.
Enkä halua silloin olla äänetön niinkuin nyt olen lenssun aikana toisinaan ollut.
Nyt jälleen teetä tulemaan.
Minny
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti