Kuten aikaisemmin kirjoitinkin niin arvelin äitienpäivän jäävän mieleeni ja miten oikeassa olinkaan.
Sen jälkeen onkin sitten viime viikolla päivät risteilleet niin ilon, surun, epätoivon, kauhun, innostuksen ja riemun sekaisina.
Miehen kanssakin ollaan riidelty ja tapeltukin monen vuoden edestä.
Sekä tästä asiasta,että ihan kaikesta muustakin...
Kolmeen kertaan minulle luvattiin,mutta tänään sitten kaikki peruuntui.
Ei niin ollutkaan,olen ilmeisesti saanut ihan kokonaan väärää tietoa.
Jotenkin luulin etten pety,mutta yllätyksekseni pettymys tulikin melkoisen kovana.
Ajattelin kokeilla vielä kerran, josko saan neljännen lupauksen...jos en niin sitten annan olla ja yritän koota itseni kasaan.
Kyyneleiden kera,taas.
Jospa nyt sen hakemani työpaikan suhteen edes olisi sitten parempaa onnea.
Minny
4 kommenttia:
Kovasti voimia ja tsemppiä!! Elämä vaan on semmosta "vuoristorataa"...
Ja hyvä se onkii antaa välillä räiskähtää, kuin hiljaa sisällään murehtia. *hali*
Onnea työpaikan saantiin, peukuttimet sojona sille!! =)
Sitähän se elämä on. Toisinaan vaan tuntuu,että koko ajan potkitaan päähän eikä yhtikäs mikään onnistu.
Jospa tää tästä taasen iloksi muuttuu.
Kovin tuttu tunne täälläkin...
Mihin siis olet pettynyt? meni vähän ohi...Taidan olla hiukan hidasälyinen?;)
Lähetä kommentti