maanantai 6. heinäkuuta 2009

Naksulle alesta

Minäkin olen ale tarjontaan tutustunut.
Kovin ihmeellisiä en ole ostanut,oikeastaan ihan tarvittavia vaan.
Jostain syystä en nyt ole oikein innostunut alettamaan ;o)

Tässä kuitenkin muutamat ostokset pikku miehelle, isompien ostokset tulkoot toisella kertaa esitykseen =)
Kuvassa kappahl body sekä h&m body molemmat normaalihinnalla ja kappahl housut alesta.
Molemmat ostettu helsingistä,itiksestä.
Meidän kappahl kun ei myö ollenkaan lasten vaatteita alle 86cm =(
Tässä kaikki muut lindex paitsi teeppari joka on kappahl.
Apinapaita,valasbody sekä työkalut alesta ja puna-valkoinen robottibody on uutuus ja siis normaalihintainen. Hinta taisi olla 5,95 jos oikein muistan.
Ostin sen sillai,että muut ostamani tuotteet olivat ale juttuja ja kassa sitten jotenkin sekoittanut ja antanut roboteistakin -50% alea.
Kaksi muunlaistakin uutuus bodya oli tähän sarjaan,ne eivät meille tällä kertaa kotiutuneet.
Toisessa oli jotain tipusia ja toisessa...hmm...mitä lie..en nyt muista :o)
Robotteihin pitänee hankkia tarjolla olleet housut ainakin ja kenties sukatkin samoin kuin tarkoituksena hankkia myös henkka maukan pallobodyyn kuuluvat housut.

Siinäpä ne ostokset Naksuttimelle.
Isompien hankinnoista laitan kuvia myöhemmin,eipä niitäkään taida tämän enempää olla.



Minny

4 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Kivoja! :) Meille kotiutui ne uudet Lindexin tiputrikoot, mennee vielä hetkisen. ;)

Tuusis82 kirjoitti...

Kivoja, mä haluaisin tuota kappiksen t-pita ja pitkät housut myös :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiva blogi sulla! Tulenkin uudestaan taas ;)

-Maria -'miitty'

minny kirjoitti...

Kiva juttu Maria,että tänne eksyit!
Tervetuloa vaan toistekin :o)